Kokeile kuukausi maksutta

Tampereen raitiotiehankkeen toteuttajaksi valittiin Tralli-työyhteenliittymä

Tampereen kaupunki on valinnut YIT:n, VR Trackin ja Pöyryn muodostaman Tralli-työyhteenliittymän Tampereen raitiotiehankkeen toteuttajaksi. Hanke toteutetaan allianssimallilla, jossa tilaaja, suunnittelijat ja urakoitsijat toimivat yhteistyössä hankkeen toteuttamisessa. Hankkeen kustannusarvio on noin 250 miljoonaa euroa.

Tampereen kaupunki on valinnut YIT:n, VR Trackin ja Pöyryn muodostaman Tralli-työyhteenliittymän Tampereen raitiotiehankkeen toteuttajaksi. Hanke toteutetaan allianssimallilla, jossa tilaaja, suunnittelijat ja urakoitsijat toimivat yhteistyössä hankkeen toteuttamisessa. Hankkeen kustannusarvio on noin 250 miljoonaa euroa.

Hankkeen kehitysvaihe alkaa heinäkuussa 2015. Kehitysvaiheessa tehdään hankkeen suunnitelmat ja muodostetaan tavoitekustannus. Kehitysvaiheen jälkeen päätetään erikseen hankkeen toteutusvaiheen aloittamisesta, jossa rakentamisesta vastaavat YIT ja VR Track.

Mikäli toteutusvaiheeseen siirrytään, on raitiotien määrä valmistua kahdessa osassa vuosina 2019 ja 2023. YIT:lle pääosa hankkeen liikevaihdosta tuloutuu hankkeen toteutusvaiheessa rakentamisen etenemisen mukaisesti. Toteutusvaiheen arvo YIT:lle olisi noin 100 miljoonaa euroa, ja se kirjattaisiin YIT:n tilauskantaan toteutusvaiheen alkaessa, arviolta syksyllä 2016.

Raitiotie tulee Tampereen joukkoliikennejärjestelmän kuormittuneimmalle osalle ydinkeskustasta Sampolaan, jossa se haarautuu sekä Tampereen yliopistolle että Hervannan kaupunginosaan. Hankkeeseen kuuluvalle 23,5 kilometrin matkalle tulee 23–25 pysäkkiä.

YIT:n, VR Trackin ja Pöyryn vahvuutena on pitkä kokemus erilaisissa vaativissa väylähankkeissa. Keskeisenä toimintatapana hankkeessa on tietomallipohjainen tuotanto, josta kaikilla yhtiöillä on vankka osaaminen.

”Raitiotie on yksi Suomen merkittävimmistä infrahankkeista ja iso mahdollisuus koko työyhteenliittymälle. Kaikilla osapuolilla on aikaisempaa allianssikokemusta, joten tämä luo hyvät edellytykset hankkeen onnistumiselle”, VR Track Oy:n Rakentamisen liiketoiminnan johtaja Harri Lukkarinen toteaa.

”Allianssin osapuolten osaamisalueet tukevat toisiaan, mikä luo erinomaiset puitteet hankkeen onnistuneelle toteutukselle tiiviissä yhteistyössä sidosryhmien kanssa. Raitiotiehanke on innostava ja YIT:n kannalta merkittävä, ja tukee tavoitettamme olla vahvasti mukana kehittämässä infra-alalle uusia toimintamalleja sekä olla läsnä Tampereen alueen kehittämisessä ja rakentamisessa” toteaa Jarkko Salmenoja, yksikönjohtaja YIT:ltä.

”Allianssihankkeessa kaikilla osapuolilla on vahva intressi edistää hanketta. Pöyry on vahvasti sitoutunut tuomaan hankkeeseen parhaan infrasuunnittelun osaamisensa”, Pöyryn Infra-yksikön johtaja Mikko Inkala sanoo.

Tampereen kaupungin 22.6. tekemä hankintapäätös on lainvoimainen kolmen viikon kuluttua päätöksestä, jolloin kehitysvaiheen sopimus voidaan allekirjoittaa.

Tätä artikkelia on kommentoitu 3 kertaa

3 vastausta artikkeliin “Tampereen raitiotiehankkeen toteuttajaksi valittiin Tralli-työyhteenliittymä”

  1. Hyvä Tampere! Nyt on siis valittu raitiotien rakentajaksi 100 % suomalaiset tekijät. Tämä tarkoittaa sitä, että valtion tuella, joka on 75 milj. euroa, saadaan valtion omalle yhtiölle ja sen kumppaneille 250 milj. euron edestä töitä seuraavaksi viideksi vuodeksi. Samalla Suomeen saadaan ensimmäinen moderni raidejärjestelmä, joka tuottaa merkittäviä hyötyjä tavallisille kansalaisille (vauvasta vaariin ja vammaisiin), useille yhteisöille (kuten TAYS, TTY, TAMK jne.) ja lukuisille yrityksille (jotka toimivat raitiotien reitillä).

    Kannattaakohan valtion nyt laittaa 875 miljoonaa perämetsien uusiin moottoriteihin joita ei rakenna valtion oma yhtiö, vai kannattaisiko sittenkin laittaa 800 miljoonaa perämetsien moottoriteihin ja 75 miljoonaa Tampereen ratikkaan, josta hyödyn korjaavat valtio ja kunnat itse…? Sipilä ja Stubb kyllä ymmärtävät Suomen edun, toivottavasti Soinikin.

    1. Eikö asikainen tajua, että teollisuus tarvitsee maakunnissa hyvän infran.Metsätalous eri muodoissaan ei toimi muuten.Toivottavasti päättäjät ovat viksumpia kuin kaiken maailman asikaiset ja jaska jokuset.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat