Kokeile kuukausi maksutta

Lemminkäisen liikevaihto ja tulos heikkenivät – tase vahvistui

Lemminkäisen kolmas vuosineljännes 2015 sujui viime vuoden vastaavaa jaksoa kehnommin, kun sekä liikevaihto että tulos heikkenivät. Myös tammi-syyskuun 2014 osalta luvut heikkenivät vuoden 2014 vastaavaan jaksoon verrattuna. Positiivista oli kuitenkin taseen vahvistuminen.

Lemminkäisen kolmas vuosineljännes 2015 sujui viime vuoden vastaavaa jaksoa kehnommin, kun sekä liikevaihto että tulos heikkenivät. Myös tammi-syyskuun 2014 osalta luvut heikkenivät vuoden 2014 vastaavaan jaksoon verrattuna. Positiivista oli kuitenkin taseen vahvistuminen.

”Saimme katsauskaudella päätökseen Ruotsin talonrakentamisen sekä Norjan teiden huolto- ja ylläpitoliiketoiminnan myynnit. Lisäksi päätimme luopua Ilmatar-hankkeesta Venäjällä. Päätöksemme taustalla on Venäjän liiketoimintaympäristön epävarmuus ja heikentynyt taloudellinen tilanne sekä hankkeen riskitaso Lemminkäiselle. Portfoliomme selkeyttämisellä on ollut vuonna 2015 yli 20 miljoonan negatiivinen tulosvaikutus, mikä on enemmän kuin alun perin arvioimme. Nämä toimenpiteet ovat kuitenkin linjassa strategiamme kanssa ja ne parantavat kilpailukykyämme pitkällä aikavälillä sekä mahdollistavat toimintamme keskittymisen ydinliiketoimintoihimme. Kokonaisuutena etenemme suunnitelmien mukaisesti”, toimitusjohtaja Casimir Lindholm toteaa.

”Päällystyksessä tulos oli kolmannella neljänneksellä vertailukauden tasolla. Infraprojektien tulos oli vertailukautta heikompi, mutta markkinatilanne on edelleen suotuisa. Suomen talonrakentamisen tulosta heikensi alhaisempi myytyjen asuntojen määrä. Venäjän toimintojen tulosta rasittaa 13,2 miljoonan euron alaskirjaus liittyen päätökseemme luopua suunnitteilla olleesta Ilmatar-hankkeesta. Vuonna 2014 toteutetut kiinteiden kulujen leikkaukset näkyvät muiden toimintojen tuloksessa.”

Lemminkäisen tilauskanta heikkeni selvästi niin edelliseen neljännekseen kuin vuoden takaiseenkin verrattuna. Tosin tilauskanta näyttää sikäli hieman todellisuuttakin pienemmältä, että 170 miljoonan euron arvoisesta Finavian terminaaliurakasta ainoastaan 9 miljoonaa on kirjattu tilauskantaan. Tämän taustalla ovat ifrs-säädökset.

Päällystyksessä bitumin halpeneminen ja sen myötä päällysteiden yksikköhintojen lasku on lisännyt kysyntää etenkin Suomessa. Kasvukeskusten käynnissä olevat infrahankkeet ylläpitävät maarakentamisen ja kiviainestoiminnan kysyntää. Ruotsissa ja Norjassa teiden rakentamis- ja perusparannusurakat lisäävät kaikkea infrarakentamisen kysyntää. Kilpailutilanne on kiristynyt etenkin Tanskassa ja Virossa.

Lemminkäinen arvioi, että vuonna 2015 sen liikevaihto ei kasva vuoden 2014 tasosta (2 044,5 milj. euroa). Sen sijaan liikevoiton yhtiö odottaa paranevan vuoteen 2014 verrattuna (36,3 milj. euroa).

Lemminkäinen-konserni 7–9 2015/7–9 2014

Liikevaihto milj. euroa 568,8/646,4
Liikevoitto % 3,7/6,0
Tulos ennen veroja milj. euroa 16,6/23,2

1–9 2015/1–9 2014

Liikevaihto milj. euroa 1 350,5/1 436,2
Liikevoitto % 1,4/2,5
Tulos ennen veroja milj. euroa 2,9/6,1
Omavaraisuusaste % 35,0/33,0
Tase milj. euroa 1 235,6/1 543,7
Henkilöstö (kauden lopussa) 5 197/6 007
Tilauskanta milj. euroa 1 268,5/1 910,9

Tätä artikkelia on kommentoitu 4 kertaa

4 vastausta artikkeliin “Lemminkäisen liikevaihto ja tulos heikkenivät – tase vahvistui”

  1. Lemminkäinen on täysi kriisiyhtiö huonossa johdossa. Lindholm edelleen selittelee yhä huonompaa tulosta historiasyillä, vaikka on vaihtanut koko johdon mielekseen rakennusalan ulkopuolisilla henkilöillä. Jälki on selvää; tilauskanta alas vuodessa 640 M€ ja tulos puolittunut !!!!!!!!!!!!!!! Koska hallitus oikein herää ja laittaa Lindholmin tehtäviin, joista selviää?

  2. Minä en ymmärrä tämän firman politiikkaa

  3. Lämmin näistä viritellään iskukuntoon tulokset tulee kun suhdanteet kääntyy.

  4. Kenkää johtoportaalle tj stä päälikköön saakka huonosta työpanoksesta. Näi se ainakin kuraportaassa on.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat