Kokeile kuukausi maksutta

Helsingin kiinteistölautakunta esittää SRV:tä Jätkäsaaren Bunkkerin kehittäjäksi – kaupan arvo 23 miljoonaa euroa

Kiinteistölautakunta käsitteli 7. huhtikuuta Jätkäsaaren Bunkkerin toteutuskilpailun ratkaisua ja päätti esittää kaupunginhallitukselle, että Bunkkerin kehittäjäksi ja uudeksi omistajaksi valitaan SRV Rakennus Oy, jolle kaupunki myisi Bunkkerin.

Kiinteistökaupan kokonaisarvo on noin 23 miljoonaa euroa. Jätkäsaaren Bunkkeriin on tarkoitus rakentaa uimahalli, liikuntatiloja sekä noin 300 asuntoa. Hankkeen toteutumisesta päätetään tänä keväänä.

Myytävän määräalan suuruus on noin 8 600 neliömetriä. Rakennusoikeutta Bunkkeriin on tulossa noin 34 000 kerrosneliömetriä, josta hieman alle puolet varataan uimahallia ja muita liikuntatiloja varten. Lisäksi SRV:n suunnitelmien mukaan Bunkkerin kolme ylintä kerrosta puretaan ja niiden päälle rakennetaan kymmenen uutta kerrosta, joihin tulee noin 300 asuntoa.

Asemakaavan muutos valmis

Kilpailuehdotuksen toteuttamiseksi tarvittavaa asemakaavamuutosta on valmisteltu toteuttamiskilpailun rinnalla, ja se hyväksyttiin kaupunkisuunnittelulautakunnassa 16. helmikuuta.

”Liikuntavirasto on ollut tiiviisti mukana suunnittelemassa tiloja, jotta niistä varmasti saataisiin käyttäjien toiveiden mukaiset. SRV:n kilpailuehdotus täyttää hankekokonaisuudelle asetetut toiminnalliset, taloudelliset, aikataululliset ja kaupunkikuvalliset tavoitteet”, kertoo kiinteistöjen kehittämispäällikkö Minna Aarnio kiinteistövirastosta.

Liikuntatilojen käyttömenojen arvioidaan olevan kaupungille noin 5,5 miljoonaa euroa vuodessa, josta vuokran ja käyttökustannusten osuus olisi 4 miljoonaa euroa ja henkilöstökulujen 1,5 miljoonaa euroa. Liikuntavirasto arvioi liikuntatilojen  pääsylipputuloiksi 3 miljoonaa euroa vuodessa. Kiinteistövirastossa on arvioitu, että pelkkä Bunkkerin kunnostaminen maksaisi 35 miljoonaa euroa.

Keväällä 2015 käynnistetyn toteutuskilpailun tavoitteena on ollut löytää Bunkkerille uusi omistaja, joka toteuttaa rakennukseen alueen koululaisia, asukkaita sekä liikuntaseuroja palvelevat liikuntatilat ja uimahallin. Liikuntatilojen on valmistuttava kesään 2019 mennessä, jolloin alueelle valmistuu peruskoulu. Kaupunki sitoutuu tekemään tiloista vuokrasopimuksen 25 vuodeksi.

Seuraavaksi hanketta käsitellään kaupunginhallituksessa 18. huhtikuuta, jonka jälkeen se etenee kaupunginvaltuustoon.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Helsingin kiinteistölautakunta esittää SRV:tä Jätkäsaaren Bunkkerin kehittäjäksi – kaupan arvo 23 miljoonaa euroa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat