Kokeile kuukausi maksutta

Caverionin kannattavuus heikkeni selvästi

Caverionin käyttökate romahti ja liikevoitto painui tappioksi huhti-kesäkuussa. Liikevoitto oli miinuksella 21,5 miljoonaa euroa, kun se viime vuonna oli selvästi plussalla.

Tammi-kesäkuussa liikevoitto oli miinuksella 16,7 miljoonaa euroa. Viime vuoden vastaavana aikana se oli 23,4 miljoonaa euroa plussalla.

”Edellisen konsernijohtajan lähdön jälkeen Caverion käynnisti perusteellisen toimintojen arvioinnin kaikissa divisioonissa, joissa on havaittu toiminnallisia haasteita. Tämän arvioinnin tulosten perusteella on tunnistettu kannattavuusongelmia johtuen resurssien ylikapasiteetista ja haasteista liittyen projektien toteutukseen ja johtamiseen. Tehdyt havainnot liittyvät pääasiassa Ruotsin ja Tanska-Norjan divisiooniin”, väliaikainen konsernijohtaja Sakari Toikkanen sanoo.

”Kannattavuus tietyissä suurehkoissa projekteissa Saksassa ja Norjassa on myös ollut ennustettua heikompaa. Lisäksi Caverionilla on ollut konsernitasolla liian monta yhtäaikaista kehitysprojektia käynnissä, mikä on kasvattanut kiinteät kulumme suuriksi. Vuonna 2016 käyttöpääoma ja kassavirta ovat heikentyneet. Syynä on heikko kannattavuus, investointien korkea taso sekä alhainen laskutus ja viiveet projektien loppusuorituksissa Ruotsissa ja Saksassa.”

Organisaatiouudistuksia ja irtisanomisia

Toikkasen mukaan Caverion on päättänyt järjestellä konsernitoimintonsa uudelleen perustamalla kaksi uutta toimintoa: Projektit ja Palvelut. Niiden tehtävänä on vastata projektien toteutukseen ja johtamiseen liittyviin haasteisiin sekä varmistaa tavoiteltu käyttöaste palveluliiketoiminnassa Lisäksi Caverion arvioi ja vähentää kiinteitä kuluja. Caverion jatkaa niiden kehityshankkeiden toteutusta, joilla tuetaan kannattavuuden ja kassavirran parantamista toisesta vuosipuoliskosta alkaen.

Caverion on myös käynnistänyt saneeraustoimenpiteiden toteuttamisen tunnistetun ylikapasiteetin vähentämiseksi. Nämä näkyvät myös henkilöstövähennyksinä, jotka kohdistuvat pääasiassa Ruotsin ja Tanska-Norjan divisiooniin sekä konsernitoimintoihin. Henkilöstövähennykset koskevat arviolta enintään 700 työntekijää ja uudelleenjärjestelyistä aiheutuvien kulujen arvioidaan olevan yhteensä noin 22-26 miljoonaa euroa vuonna 2016.

Kesäkuun loppuun mennessä Caverion on irtisanonut 292 työntekijää ja uudelleenjärjestelykulut ovat olleet 9,5 miljoonaa euroa tammi-kesäkuussa. Kesäkuun lopussa väliaikaisesti lomautettuina oli 62 henkilöä Norjan divisioonassa.

Toimenpiteiden vaikutukset alkavat toteutua toisen vuosipuoliskon aikana, ja täysimääräisesti ne ovat nähtävissä vuonna 2017.

Caverion odottaa käyttökatteen laskevan selvästi

Caverion odottaa suurten projektien markkinoilla kiinteistöjen ja teollisuuden uusien tarjousten lisääntyvän kuluvan vuoden aikana. Myönteisiä merkkejä on nähtävissä sekä saaduissa tilauksissa että tarjoustoiminnassa etenkin julkisella sektorilla ja teollisuudessa ja uskomme positiivisen trendin jatkuvan. Alhaisen korkotason ja rahoituksen saatavuuden odotetaan tukevan investointeja.

Caverion odottaa myös talotekniikan suunnittelua ja toteutusta sisältävien kokonaistoimitusten kysynnän kehittyvän suotuisasti suurissa ja teknisesti vaativissa projekteissa.

Taloudellisen tilanteen epävarmuus on yhtiön mukaan kuitenkin vaikuttanut uusiin projekteihin aiheuttaen hintapaineita ja projektien lykkäyksiä tai peruutuksia.

Caverion arvioi, että konsernin vuoden 2016 liikevaihto säilyy edellisvuoden tasolla (2015: 2 443 miljoonaa euroa). Yhtiö odottaa myös, että konsernin vuoden 2016 käyttökate ilman uudelleenjärjestelykuluja laskee selvästi edellisvuoden käyttökatetasolta (2015: 91,5 miljoonaa euroa).

Caverion 4–6 2016/4–6 2015

  • Liikevaihto, milj. euroa 615,5/638,1
  • Käyttökate, milj. euroa -14,4/22,0
  • Liikevoitto, milj.euroa -21,5/15,5
  • Liikevoittoprosentti, % -3,5/2,4
  • Tilauskanta, milj.euroa 1 554,2/1 393,1
  • Tulos ennen veroja, milj.euroa -21,7/14,5

Caverion 1–6 2016/1–6 2015

  • Liikevaihto 1 176,1/1 201,5
  • Käyttökate -2,9/36,2
  • Liikevoitto -16,7/23,4
  • Liikevoittoprosentti -1,4/1,9
  • Tilauskanta, milj.euroa 1 554,2/1 393,1
  • Tulos ennen veroja, milj.euroa  -17,4/21,7

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Caverionin kannattavuus heikkeni selvästi”

  1. Respektiä siitä että konsernijohto tunnustaa liian monet kehitysprojektit; niissähän myös bisnestä arjessa kehittävien aika menee aina vaan enenevässä määrin.

    Ongelma on se, että ’pääkonttorin’ tehtävä on tehdä kehitystä. HQ:n kyky (ammattitaito) ymmärtää mikä on marssijärjestys ja että corporate -hankkeet saadaan tuloksekkaasti läpivietyä on se kysymys.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat