Merkittävin muutos Jyväskylän Hippoksen alueen kaavaluonnokseen on, ettei sinne tule kuin vähän asuntorakentamista eikä tornitaloja lainkaan. Asiasta kertoi Keskisuomalainen.

Jyväskylän Hippokseen kaavaillut tornitalot karsittiin lopullisesta kaavaluonnoksesta

Merkittävin muutos Jyväskylän Hippoksen alueen kaavaluonnokseen on, ettei sinne tule kuin vähän asuntorakentamista eikä tornitaloja lainkaan. Asiasta kertoi Keskisuomalainen.

Kirjoittaja(t) Auri Häkkinen

Jyväskylän kaupunkirakennelautakunta saa ensi viikolla päätettäväkseen Hippoksen 300 miljoonan euron investointikokonaisuutta koskevan kaavan.

Kaavaehdotuksen asuin- ja liikerakennukset ovat muuttuneet pelkästään urheilu- ja liiketoimintaa palvelevaksi korttelialueeksi ja samalla huomattavasti matalammiksi rakennuksiksi, lehti kertoo. Kaavaluonnoksessa on noin 15 000 kerrosneliömetriä vähemmän rakennusoikeutta kuin aiemmassa ehdotuksessa.

Hippoksen kaava etenee kaupunginvaltuustoon ensi kevättalvella. Kaupunki etsii alueen investoreita ensi vuonna julkisella haulla.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Jyväskylän Hippokseen kaavaillut tornitalot karsittiin lopullisesta kaavaluonnoksesta”

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi