Kokeile kuukausi maksutta

Destia urakoi kevyen liikenteen väylän Hollolassa

Destia on allekirjoittanut Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen kanssa urakkasopimuksen Hollolan ja Lahden alueella sijaitsevan Nostavantien kevyen liikenteen väylän rakentamisesta.

Destia on allekirjoittanut Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen kanssa urakkasopimuksen Hollolan ja Lahden alueella sijaitsevan Nostavantien kevyen liikenteen väylän rakentamisesta.
Kuuntele juttu

Hanke sisältää 3,6 kilometrin pituisen kevyen liikenteen väylän, josta 1,2 kilometriä rakennetaan korotettuna. Rakentamisen yhteydessä parannetaan myös maantien 14037 rakenteen kantavuutta 1,1 kilometrin matkalta ja uusitaan päällystettä 2 kilometrin matkalta. Samalla Nostavantien valaistusta uusitaan.

Lisäksi Komolan siltapaikalle rakennetaan betonirakenteinen 30 metriä pitkä ja 3,5 metriä korkea tukimuuri. Ratkaisulla saadaan kevytväylä ja ajorata sopimaan nykyiselle teräsputkisillalle. Hankkeeseen kuuluu myös Hollolan kunnan vesihuoltolinjojen rakentaminen.

Työt alkavat 12. joulukuuta kevytväylän pohjatöillä. Talven aikana Destia rakentaa lisäksi vesihuoltolinjoja. Tulevan kesän aikana urakoidaan tukimuuri ja päätien parantaminen sekä päällystämistyöt. Työt valmistuvat lokakuussa 2017.

Rakennuskohde sijaitsee lähellä Nostavan koulua ja parantaa valmistuessaan alueen liikenneturvallisuutta huomattavasti. Kevyen liikenteen väylä varmistaa koululaisille turvallisemman koulumatkan.

”Rakentamiskohde sijaitsee koulun läheisyydessä, joten kiinnitämme erityistä huomiota turvallisuusasioihin työmaalla. Haluamme taata pienille koululaisille turvallisen koulutien, minkä vuoksi muun muassa tukimuuri ja tietyöt Komolan sillalla tehdään koululaisten loman aikana”, työpäällikkö Martti Tulonen sanoo.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Destia urakoi kevyen liikenteen väylän Hollolassa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat