Uutiset Rakennuslehti 2 kommenttia

Tapio Kivistöstä Rakennuslehden uusi päätoimittaja

Filosofian tohtori Tapio Kivistö, 49, on nimitetty Rakennuslehden päätoimittajaksi 1. elokuuta 2017 alkaen.

Tapio Kivistö aloittaa päätoimittajana 1. elokuuta 2017.

Kivistö siirtyy tehtävään Ilta-Sanomien uutistoimituksen varaesimiehen tehtävästä, jossa hänen vastuualueena ovat Taloussanomat ja politiikka.

Aiemmin hän on työskennellyt muun muassa Taloussanomien ja uutistoimisto Startelin uutispäällikkönä, Auto Bildin ja MB:n päätoimittajana sekä toimitusten esimiehenä Sanoman aikakauslehtiryhmässä.

Kivistö on toiminut lisäksi Rakennuslehteä julkaisevan Sanoma Tekniikkajulkaisujen hallituksen sihteerinä vuosina 2014−2015.

Veijo Käyhty toimitusjohtajaksi

Nykyinen päätoimittaja Veijo Käyhty siirtyy 1.9. alkaen Sanoma Tekniikkajulkaisujen toimitusjohtajaksi.

”Tapio on kokenut media-alan ammattilainen, jolla on vahvat näytöt mediatuotteiden kehittämisestä markkinoiden murroksessa. Olen erittäin tyytyväinen, että saamme hänet luotsaamaan Rakennuslehden 2020-luvulle”, Sanoma Tekniikkajulkaisujen hallituksen puheenjohtaja Vesa Kemi sanoo.

”On hienoa päästä mukaan tekemään Rakennuslehteä juuri nyt. Rakentaminen on ollut Suomessa kovassa kasvussa, ja Rakennuslehdellä on tärkeä rooli kertoa rakentamisen kehityksestä niin alan sisällä kuin laajemminkin yhteiskunnassa. Journalistina on kiehtovaa päästä luotsaamaan lehteä, joka kehittyy kohti yhä vahvempaa digitaalisuutta. Kehitämme jatkossakin paitsi printtilehteä myös uusia digitaalisia palveluja, joilla vastaamme lukijoiden muuttuviin tarpeisiin ja tarjoamme ilmoittajille kiinnostavan ympäristön”, Tapio Kivistö kommentoi.

Keskustelu artikkelista: 2 kommenttia

  • Kiinnostavaa nähdä muuttuuko lehden linja. Uusi päätoimittaja näyttää pätevöityneen tekniikan alalla, edellinenhän pätevöityi Me naiset lehden päätoimittajana. Tunnetustihan jokainen henkilö bussipysäkiltä on rakennusalan erikoisosaaja.

    Vastaa
  • On mielenkiintoista nähdä uudistuuko Rakennuslehti yhden miehen vaihtuessa vai täytyykö koko toimitus vaihtaa ennen kuin uusi vaihde saadaan päälle.Tarvetta lehden uudistamiseen on rankasti. On uskallettava satsata täysillä journalismiin, ei isojen firmojen lobbaajiin niin kuin tähän asti on ikävä kyllä tehty.

    Vastaa

Vastaa

Rakennuslehden pääuutisia