Länsimetron lukuisat vastoinkäymiset saivat jatkoa perjantaina, kun Matinkylän aseman sisään pääsi valumaan runsain määrin sadevettä.
Päivystävä päällikkö Heikki Kervinen Länsi-Uudenmaan pelastuslaitokselta kertoi hieman kolmen jälkeen iltapäivällä, että vettä pumpataan parhaillaan pois asemalta. Vuotokohtaa myös pyritään tukkimaan.
”Vettä on päässyt sisään suhteellisen runsaasti”, Kervinen sanoo.
Mitään litramääräistä arviota hän ei kuitenkaan osaa toistaiseksi kertoa. Sadevesi on Kervisen mukaan peräisin työmaakaivannoista, joihin on kertynyt viime päivinä runsaasti vettä jatkuvien sateiden vuoksi.
Vettä on alustavien tietojen mukaan päässyt vuotamaan ainakin aseman teknisiin tiloihin. Helsingin kaupungin liikennelaitoksen (HKL) mukaan vahinkojen laajuutta pääsee arvioimaan vasta sen jälkeen, kun pumppaus on ohi.
Tiedossa ei siis toistaiseksi ole, myöhästyttääkö vesivahinko länsimetron avaamista entisestään.
Koeajot maanantaina?
Länsimetron koeajojen on määrä jatkua jälleen ensi viikon maanantaina. Uudella rataosuudella on ennen matkustajaliikenteen aloittamista tehtävä vielä joitakin muutos- ja korjaustöitä, ilmoitti HKL ennen vesivahinkoa perjantaina.
Koeajoissa haaste kasvaa entisestään.
”Liikenteeseen lisätään yksi juna, jota testataan eri liikennöintivaihtoehtojen kautta. Vaikutuksia aikataulun pitävyyteen arvioidaan tämän jälkeen yhdessä HSL:n kanssa”, HKL:n toimitusjohtaja Ville Lehmuskoski kertoo.
Koeajoja ajetaan maanantaista lähtien joka päivä keskeytyksettä koko metroradalla. Ainoastaan keskiviikkona 18. lokakuuta junat eivät jatka ilman matkustajia matkaansa länteen, sillä keskiviikko on varattu uuden metrolinjan rakentamisesta vastaavan Länsimetro oy:n suorittamille korjaustöille.
Ensimmäiset aikataulunmukaiset koeajot sujuivat kangerrellen, ja koko Helsingin metroliikenne meni sekaisin. Ensimmäinen testiajo myös keskeytettiin ennenaikaisesti sähkövian vuoksi.
Sittemmin koeajot ovat sujuneet paremmin.
Lehmuskoski arvioi, että mikäli kaikki nyt tiedossa olevat korjaustyöt pystytään tekemään koeajoliikenteen aikana, jatkuu testaaminen ensi keskiviikkoa lukuun ottamatta keskeytyksettä matkustajaliikenteen aloittamiseen asti.
Länsimetron virallista käyttöönottopäivää ei siis ole vieläkään lyöty lukkoon.
Tätä artikkelia on kommentoitu kerran
Yksi vastaus artikkeliin “Länsimetron uusin vastoinkäyminen: Matinkylän metroasemalle ryöppyää sadevettä”
Nämä on näitä detaileja tässä hankkeessa. Kuntapoliitikot päättävät hankkeesta jonka kompleksisuutta eivät ymmärrä ja laittavat poliittiset ’raskaan sarjan’ virkamiehet vastaamaan toteutuksesta.
Ammattitaitoa ei ole päätökseen eikä toteutukseen, kukaan ei lopulta vastaa mistään. Espoossa ei kaupunginjohtaja eikä rahoitusjohtaja (Länsimetron oy.n hallituksessa) pidä kiirettä kertoa mitä ylimäääräinen 500 me merkitsee kaupungin taloudelle, jatkometrosta puhumattakaan.