Kokeile kuukausi maksutta

Betoniperustusten urakoitsija Perustava osti hämäläisen betonitehtaan – laajennusinvestointi käynnistyy

Betoniperustusten suunnitteluun ja urakointiin erikoistunut yritys Perustava on käynyt yrityskaupoilla.

Betoniperustusten suunnitteluun ja urakointiin erikoistunut yritys Perustava on käynyt yrityskaupoilla.

Tiedotteen mukaan Perustava on ostanut enemmistön hämeenlinnalaisen Lammin Asennustaidon osakekannasta. Ostettavan yhtiön nykyinen yrittäjä Pasi Ahonen jatkaa betonielementtejä ja betonirunkoisia teollisuushalleja valmistavan sekä niitä asentavan yhtiön toimitusjohtajana.

Yrityskaupassa syntyneen konsernin liikevaihto on noin 30 miljoonaa euroa. Yhtiöiden palveluksessa työskentelee noin 150 henkilöä ja näistä kolmisenkymmentä Lammilla.

”Rakentaminen tiivistyy ja nopeutuu. Paikallavalu on ylivoimaisesti kilpailukykyisin perustusvaihtoehto suurimmassa osassa kohteita, mutta viime vuosina tontit ovat muuttuneet selkeästi haastavammiksi. Yhä enemmän rakennetaan muun muassa pientaloja jyrkkiin rinteisiin; pienellä pohjalla ja kahteen tai kolmeen kerrokseen. Näillä tonteilla kellarikerros on tehokkainta ja turvallisinta toteuttaa betonielementeillä.”, Perustavan toimitusjohtaja Markku Nenonen sanoo.

”Suuremman kokoluokan rakentamisessa elementtiperustus nopeuttaa työmaavaihetta. Oma elementtituotanto on vastaus kasvavaan kysyntään ja se tukee Perustavan strategiaa palvella rakentajia suhdanteista riippumatta luotettavana kumppanina.”

Pasi Ahonen puolestaan sanoo, että yhdistämällä osaamisensa yritykset voivat  löytää myös uusia tapoja toteuttaa perustuksia tai runkoja.

”Yritysjärjestelyn yhteydessä käynnistämme laajennusinvestoinnin, joka kasvattaa tuotantokapasiteettia merkittävästi. Lammi sijaitsee logistisesti hyvällä paikalla kahden päämarkkina-alueen välissä, joten tänne kannattaa investoida.”

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Betoniperustusten urakoitsija Perustava osti hämäläisen betonitehtaan – laajennusinvestointi käynnistyy”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat