Kokeile kuukausi maksutta

Korkea valtion asuntoviranomainen arvostelee rajusti asuntopolitiikkaa –”onko kysymys julkisten varojen ryöstöstä”

”Onko hyvinvointiaikakaudella hellahuoneista pois päässyt kansa ohjautunut takaisin uusmuotoisiin hellahuoneisiin”, Aran ylijohtaja Hannu Rossilahti kysyy.

Asumiseen käytetyillä tukimiljardeilla pitäisi Aran ylijohtaja Hannu Rossilahden mukaan saada ihan erilaisia tuloksia kuin on saatu. Kuva: Ara

Ara eli Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus on valtion asuntopolitiikkaa toimeenpaneva virasto.

Yhteiskunta panostaa asumiseen miljardeja euroja tukirahaa, mutta huikeiden panostusten vastapainona järjestelmä tuottaa yhä pienempiä ja kalliimpia asuntoja. Hyötyjä valuu asukkaiden sijasta sijoittajille.

Miljardien tukipotti

Asumistuen piirissä oli viime vuoden lopussa 381 500 kotitaloutta ja yleistä asumistukea maksettiin 636 600 henkilölle.

Viime vuonna asumistukimenot olivat kaksi miljardia euroa ja, lisäksi toimeentulotuesta maksettiin Kelan arvion mukaan 315 miljoonan euron edestä asumismenoja.

Sosiaaliseen asuntotuotantoon yhteiskunta ei panosta tällä hetkellä juuri mitään.

Ara-asuntojen korkotukea maksettiin Rossilahden mukaan viime vuonna vain 5 miljoonaa euroa. Silti hintasäänneltyä tuotantoa käynnistyi lähes 8 600 asuntoa.

”Neljässä vuodessa asumistukea maksetaan lähes kymmenen miljardia euroa, mikä suuruusluokkana vastaa Suomen koko kestävyysvajetta. Tuotantotukea maksetaan samana aikana nykyisellä korolla 20 miljoonaa euroa ja viiden prosentin korko-oletuksellakin vain 340 miljoonaa”, Rossilahti kertoo.

”Sopiiko yksiö edes pysyvään asumiseen?”

Asumiseen suunnatuista tukimiljardeista huolimatta asuntomarkkinat ovat Rossilahden mukaan kurjistuneet.

”Asuntojen koot ovat voimakkaasti pienentyneet. Hiljattain kuulin, että entinen 60 neliötä on nyt 40.”

”On kysyttävä, onko hyvinvointiaikakaudella hellahuoneista pois päässyt kansa ohjautunut takaisin uusmuotoisiin hellahuoneisiin, jotka omistaa talonomistaja-ammattikunta”, Rossilahti kysyy.

”Onko yksiö edes sopiva asumismuoto pitkäaikaiseen, pysyvään asumiseen. Eikö vauraassa Suomessa olisi jo aika asettaa kaksio tai kolmio tavoitteeksi?”

”Edes sijoittajat itse eivät suostu asumaan yksiöissä, mutta silti niitä tehdään ja pitäisi tehdä aina vain enemmän”, Rossilahti ihmettelee.

”Näyttää siltä, että markkinat eivät tuota tilavia ja edullisia asuntoja eikä laadukkaita ja sosiaalisesti onnistuneita asuinalueita ja ympäristöjä. Asukkaiden ja yhteiskunnan maksama hinta on karannut käsistä. Keskiluokka on unohdettu asuntopolitiikassa, tosin se kelpaa maksamaan kalliita asumiskustannuksia.”

”Julkisten varojen ryöstö?”

”1970- ja 1980-luvuilla oli pyrkimys kohti suurempia ja paremmin asuttavia asuntoja, joihin kaikilla oli varaa. Nykyinen markkinavetoinen politiikka valitettavasti johtaa kohti pienempiä ja kalliimpia asuntoja, joissa asumismukavuus on aikaisempaa huonompaa, ja se tulee yhteiskunnalle huomattavan kalliiksi.”

”Joissakin maissa on epäilty, että puutteellisen hankintalainsäännön takia julkisia varoja on siirretty runsaasti yksityisiin taskuihin. Voi kysyä, onko Suomen asuntopolitiikassa kysymys yhteiskunnan kokonaisedun mukaisesta toiminnasta vai pikemminkin jonkin näköisestä julkisten varojen ryöstöstä”, Rossilahti kysyy.

Esimerkiksi Saksassa edullinen asuminen on edistänyt maan taloudellista menestystä ja kilpailukykyä.

”Tarvittaisiin asuntopuolen kiky”

”Meillä asuminen käy kalliiksi yhteiskunnalle ja veronmaksajille ja heikentää kilpailukykyä. Olemme turtuneet asuntojen kalleuteen. Jos asuntopolitiikkaa hoidettaisiin fiksummin, pitkällä ajalla säästyvillä kymmenillä miljardeilla voitaisiin tehdä vaikka mitä. Tarvittaisiin asuntopuolen kiky”, Rossilahti sanoo.

Asuntopolitiikassa tapahtui Rossilahden mukaan keskeinen muutos 1990-luvulla, kun omistusarava-asuntojen tuottaminen lopetettiin. Kansalaisilta katosi väylä päästä pienellä rahalla kiinni omistusasuntoon.

Omistusaravia rakennettiin lähes 450 000 kappaletta.

Omistusaravien tuotannon lopettamisen jälkeen valittavana on ollut omistuspuolella käytännössä vain kovan rahan asuntoja.

Julkista rakentamista lisää

Rossilahti näyttää kuviota, jossa ovat yhdessä normaalien Ara-vuokra-asuntojen aloitukset ja asumistukimenojen kehitys.

”Kohtuuhintaisten asuntojen tuotannon määrä on laskenut, ja samaan aikaan asumistukimenot ovat kasvaneet rajusti. Oli asioiden välillä korrelaatiota tai ei, asuminen on nyt kalliimpaa, ja yhteiskunta käyttää siihen tukirahoja aikaisempaa enemmän”, Rossilahti sanoo.

Hänen mukaansa olisi yhteiskunnan etu, että julkista, hintasäänneltyä rakentamista lisättäisiin.

Rossilahden mielestä yksi ratkaisu olisi kohtuuhintaisten omistusasuntojen rakentaminen osuuskuntamallilla. Lue osuuskuntamallia koskeva juttu tästä.

Tätä artikkelia on kommentoitu 15 kertaa

15 vastausta artikkeliin “Korkea valtion asuntoviranomainen arvostelee rajusti asuntopolitiikkaa –”onko kysymys julkisten varojen ryöstöstä””

  1. ”Onko kysymys julkisten varojen ryöstöstä”
    On.
    Ja se kattaa kaikki yhteiskunnan osa-alueet.
    Sillä on nimikin, sosiaalidemokratia.

    1. Se on kyllä kapitalismi ja sijoittajat. Ei tämä ole millään tavalla sosialismia vaan sijoittajien hyväksi tehty tukiviidakko jossa vuokran maksaja sekä valtio häviää.

  2. Joudun usein ammattini puolesta asumaan parakissa vieraalla paikkakunnalla. Jos ja kun parakki kelpaa työlliselle asunnoksi niin miksei työttömälle?

  3. Tällä hetkellä tuotetaan pieniä asuntoja. Tätä perustellaan erityisesti sillä, että meillä on paljon yksin asuvia. Kuitenkin noin 80 prosenttia suomalaisista ei asu yksin. Lisäksi lähes 940 000 heistä asuu Tilastokeskuksen määritelmän mukaan ahtaasti. Ahtaasti asuvat on kokonaan unohdettu asuntopoliittisessa keskustelussa. Yksin asuvien määrä tulee kuitenkin lisääntymään. Väestön ikääntymisen myötä erityisesti kasvaa yksin asuvien vanhusten määrä. Pieneen asuntoon rakennettu isokaan parvi ei heitä auta, kun etsitään paikkaa rollaattorille. Asuntotuotannon keskikoon pienentämisessä ei ole niinkään kysymys varautumisesta väestörakenteen muutokseen, vaan asunnon kokonaishinnan ja -vuokran saamisesta asiakkaalle kohtuulliseksi neliöhinnan pysyessä korkeana.

    Yleinen asumistuki oli ennen uudistustaan kansalaiselle erittäin vaikeasti avautuva järjestelmää. Järjestelmää yksinkertaistettiin niin, että neliövuokran korkeus ei enää rajoita tukea, vaan tuki määräytyy asunnon kokonaisvuokran perusteella. Muutos on edistänyt sitä, että vuokra-asuntojen omistajat ovat alkaneet rakennuttaa pieniä asuntoja. Asunnoista peritään asumistuen rajoihin mahtuvaa kokonaisvuokraa, mutta omistajan tuottojen kannalta korkeaa neliövuokraa. Onkin varsin ymmärrettävää, että suurien asumistukimenojen vuoksi on käyty keskustelua neliövuokran korkeuden rajoittamisesta, vaikka se monimutkaistaisi järjestelmää. Onneksi tähän ei ole menty.

    Asumisen kalleus tuloihin verrattuna on yksi pahimpia asumisen ongelmiamme. On väärin asettaa asumistukia ja asuntotuotannon tukea vastakkain. Asumistuilla voidaan auttaa jo olemassa olevissa asunnoissa kalliisti asuvia. Heitä tuotantotuella ei voida auttaa. Pikemminkin voisi kysyä, tulisiko kokonaan siirtyä asumismenojen tukemiseen asumistukien kautta. Tuotantotuen poistamisella vähennettäisiin myös byrokratiaa. Ara-tuotantoa koskisivat samat määräykset ja käytännöt kuin muuta asuntorakentamisen. Sosiaalisuus hoidettaisiin asukkaille maksettavien asumistukien avulla.

    1. ”Asumistuilla voidaan auttaa jo olemassa olevissa asunnoissa kalliisti asuvia. Heitä tuotantotuella ei voida auttaa.”

      Voihan. Ihmiset voisivat muuttaa pois kalliista asunnoistaan, jos tarjolle tulisi kohtuuhintaisia asuntoja. Vuokrien suuruushan on suorassa suhteessa asumistukeen. Käytännössähän asumistuki on se ”premium”, jonka vuokranantaja perii sen normivuokran päältä vuokralaiselta, koska tietää sen olevan automaattista rahaa hänen taskuunsa. Asuntotuissa ei ole mitään sosiaalista, vaan raha kulkee yhteiskunnan kassasta vuokralaisen kautta suoraan asunnon omistajalle. Tästä artikkelissa on kyse.

      Asuntosijoittaminen pk-seudulla on riskivapaata yrittämistä, koska yhteiskunta kustantaa tukien muodossa käytännössä kaikki riskit. Voitoilla ostetaan sitten se seuraava sijoitusasunto ja seuraava ja seuraava…

      Asunnon omistamisesta (tai siis asuntolainan maksamisesta) on tullut Suomessa elämän tarkoitus. Tämä johtuu siitä, että vuokralla asuminen pitkässä juoksussa on vaan täysin mahdoton ajatus, jollei pääse jonkun säännöstelyn piirissä olevaan asuntoon.

      1. Viime vuoden lopussa asumistukia sai lähes 600 000 ruokakuntaa. Kestää melko kauan, kunnes näistä kaikille halukkaille rakennetaan kohtuuhintainen asunto valtion tuotantotuella. Viime vuonna aloitettiin noin 3 000 ara-vuokra-asunnon rakentaminen. Asumistuen sosiaalisuutta kuvastaa se, että tukea myönnetään vain tietyt tulorajat alittaville ja vain rietynsuuruisen vuokraan. Rajan ylimenevän vuokran maksaa tuensaaja kokonaan itse. Iso osa tuensaajista asuu asunnossa, jonka vuokra voidaan pitää varsin kohtuullisena vuokramarkkinoilla. Tulojen pienuus onkin hyvin yleinen tuen aiheuttaja eikä aina vuokran suuruus. Toki erityisesti Helsingin seudulla vuokrat ovat nousseet kohtuuttoman korkeiksi ja lisänneet asumistukimäärärahojen tarvetta.

        1. Ei kai kaikille asumistukea saaville ole pakko rakentaa valtion tuotantotuella uutta asuntoa. Ehkä asumistukea voisi muuttaa niin, että se kohdentuisi tarkemmin tuen tarpeen perusteella. On aiheellinen kysymys, että kuinka hyvin asumistuki nykyisin kohdentuu tarpeen mukaan. Asumistukeen liittyviä kannustinloukkuja on purettu, mutta sen seurauksena asumistuessa on nykyään niin löysät ehdot kaikkine poikkeuksineen ja tulojen huomiotta jättämissääntöineen, että jo enemmistö Suomen vuokra-asunnoissa asuvista ruokakunnista on ilmeisesti oikeutettu saamaan asumistukea.

          Riskinä on se, että asumistukea voi valua monille sellaisillekin ruokakunnille, jotka pärjäisivät ilman asumistukeakin, ja että jotkut oikeasti tukea tarvitsevat taas eivät saa sellaista määrää tukea, mitä ehkä tarvitsisivat. Aika monessa muussa länsimaassa asumistuet on kohdennettu tarkemmin ja tiukemmin kriteerein nimenomaan tukea erityisesti tarvitseville, eikä enemmistölle vuokralla asujista.

          Viimeksi julkaistujen tilastojen mukaan Suomessa oli 854 000 vuokra-asuntoa vuonna 2016. Vuonna 1990 vuokra-asuntoja tilastoitiin olevan noin 534 000.

  4. Todella hyvä artikkeli. Asunnon tarvitsijoita ja valtiota käytetään nykyään raaasti hyväksi. Tämä asia pitäisi näkyvämmin ottaa yleiseen keskusteluun. Joskus tuntuu siltä, että jotkut tahot haluavat vaientaa keskustelun mm. siitä miten asumistukimenot menevät sijoittajien taskuun.

  5. Asumisoikeusasuntoja rakennetaan edelleen. Noissa voisi olla joku järki, jos talon lainojen maksun jälkeen vastike tippuisi jonnekin 200€/kk tasolle. Tai jos asukas maksaisi koko ajan asuntoa itselleen eikä yhtiölle. Mutta ei, se pysyy siellä erittäin korkealla tasolla myös lainojen maksun jälkeen.

  6. 80 luvun lopulla päätettiin luopua vuokra sääntelystä, samalla luvattiin puuttua vuokra-asumisen kalleuteen. Silloin perustelu oli, että vuokralle saadaan asuntoja jotka eivat olleet menneet kaupaksi ja pelastetaan rakennusliikkeet uhkaavalta konkurssilta. samassa yhteydessä niinsanotut yleishyödylliset rakennuttajat saivat helpotuksia aravarahalla rakennettujen kiinteistöjen myymiseen, eli kääntäen VVO, SATO joiden asuntokanta on pitkälle valtion ja asukkaiden rahoittama pääsi kuittaamaan hyvät rahat samassa yhteydessä myös vakuutus yhtiöt realisoivat huomattavia aravarahalla rakennettuja kohteita rahaksi. Eli käytännössä kohtuullisen asumisen kustanuksiin tahdännyt valtion rahalla rakennettu asunto kanta päivitettiin päivän hintaan, näin siksi , että vuokra määräytyisi nyt päivän hinnan mukaan eikä rakennusajan ajankohdan kustannusten mukaan.
    Jos lähtökohtana olisi pidetty rakennus ajankohdan kustannuksia olisi asuntojen vuokrat olleet jopa pakollisiin korjauksiin varautuen suorastaan hävyttömän halvat.
    Myymällä ja vaihtamalla kierrättäen on nuo 50-80 luvulla rakennetut kiinteistöt saatu päivitettyä nyky ajankohdan järjettömiin neliö hintoihin ja pikku tyhmyyksissä myös muun asunto kannan hinnat hinattua taivaisiin samalla on unohdettu, että kyllä se narun pää tulee vetäjän käteen. Nyt siinä tilanteessa ollaan
    Eivätkä pankitkaan tässä puhtain paperein selviä
    Taannoin hain asuntolainaa kun asumis kulut vuokralla ovat 1900€ kuukausi tasoa
    ja tarjolla olisi ollut asunto kohtuu hintaan olisi ollut lyhennykset ja vastike yhteensä 1300€ kuussa
    ei tippunut lainaa kun ei kuulemma ollut riittäviä säästöjä, vaikka ostamalla omaksi olisi syntynyt 6004 säästö

  7. Asuntopolitiikka on Suomessa ollut aina hallitsematonta politiikkaa. Poliitikkojen, gryndereitten ja rakennuttajien suhteet pitäisi saada avoimiksi ja kansalaisten arvioitaviksi. Korruptio ja vanhat hyvä-veli suhteet pitäisi rohkeasti tuoda julkisiksi. Muuten sama jatkuu ja mitään ei tapahdu.

  8. Puhdasta röyhkeää ryöstöä Asokodit ja kaikki muut rosvofirmat.

  9. Omistusarava oli todella hyvä asuntopolitiikan työkalu. Sillä rakennettiin aikakautensa tasokkaita ja tarkoituksenmukaisia taloja asunto-osakeyhtiöille, taloja ilman krumeluureja ja asuntoja perusvarustuksin. Ne ovat edelleen käytössä ja niitä on korjattu ja koristeltu asukaskannan maksukyvyn mukaan. Silloin omistusasumisen puolelle siirtyivät pienituloiset nuoretparit, lapsiperheet ja ikänsä vuokralla asuneet, mutta säästeliäät eläkeläiset. Nyt ne aravat on maksettu pois ja Valtion asuntorahasto, osin valtion budjetti, on saanut asunto-osakkeiden omistajilta muhkean korkopotin.

    Omistusarava takaisin, vaadin minä!

    Esko Ahon oikeistohallitus lopetti vuokrasääntelyn, eikä niin vasemmistolaista hallitusta enää synny, että sääntely palaisi. Sitä vastoin Suomeenkin kannattaisi luoda Saksan-mallin mukainen Mietspiegel, joka tuntuu pitävän vuokrat aisoissa. Tosin saksalaiset arvostavat asuntoa ja kotia (Kiche, Küchen, Kinder) niin, että on sekä vuokranantajille että vuokralaisille tuntuu syntyneen moraalinen tahtotila pitää asumisasiat kunnossa. En tiedä, josko suomalaiset ovat jo turtuneet siihen, että hädänalaisten ihmisten selkänahasta revitään voittoa. Joka tapauksessa ara-vuokratalojen – edes sen säännellyn alueen – tuotantoa on jatkettava.

  10. Jos Ara on huolissaan asumisen kallistumisesta, niin miksi se ei valvo että ainakin ara-tuotanto olisi aidosti kohtuuhintaista? Ara ei ole puuttunut asiaan, vaikka neliövuokra ara-kaksiossani on noussut yli 20 euron. Kun soitin ensimmäistä kertaa Araan kyselläkseni kuinka usein tarkistavat vuokrat, niin vastattiin, että normaalisti 2 vuoden välein, mutta resurssien puutteen vuoksi tarkastusväli venyy 3 vuoteen. Kun seuraavan kerran soitin Araan, niin vastaus oli ettei he tarkista vuokria. Nähtävästi siis tarkistavat ”kohtuuhintaisuuden” vain talon valmistuessa, sen jälkeen vuokranantaja on vapaa nostamaan vuokraa miten lystää. Tietenkään ei ole määritelty mikä tarkalleen on kohtuullinen neliövuokra, mutta koska omassa talossani neliövuokra on noin 4 euroa korkeampi kuin alueen muissa vastaavankokoisissa ara-asunnoissa, on mielestäni oikeutettua väittää, ettei ara-kaksio yli 20 euron neliövuokralla ole enää kohtuuhintainen. Eli miksi Ara kauhistelee asumisen hintaa, vaikka samalla sallii riistohinnoittelun ara-tuotannossa?

  11. Mielipiteenä voisi lausua, että ARA ei taida nyt päästä täysin puhtain paperein oikein mistään leikistä, ajan saatossa Avain, VVO esimerkkinä. Nuorisosäätiötä tutkitaan ”nimellisesti”. ARA;n täytyisi oma toiminta saada läpinäkyväksi ja kaikille tasapuoliseksi, siihen kannattaisi satsata. Eläköitymisiä ei kannattaisi tässä asiassa alkaa odottamaan.

    Mitä asuntojen hintaan, laatuun ja kokoon tulee, on homma lähtenyt lapasesta jo jokin tovi sitten. Asukas on unohtunut tyystin. Nyt rakennetaan sijoittajalle pientä asuntoa ja jos grynderi saa päättää, ilman parvekkeita ym. lisukkeita eli ns. bulkinbulkkia. Tähän pitäisi saada laajalla yhteistyöllä muutos.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat