Kokeile kuukausi maksutta

NCC hakee tonttivarausta Ruoholahdesta – kaavailee oman pääkonttorinsakin siirtämistä alueelle

NCC hakee tonttivarausta Ruoholahden alueen kehittämiseksi ja rakentamiseksi toimistokäyttöön.

Havainnekuva NCC:n toimistohankkeesta Helsingin Ruoholahdessa. Kuva: NCC

Tiedotteen mukaan maa-alueet omistaa Helsingin kaupunki. NCC:n tavoitteena on kehittää yhdessä Helsingin kaupungin kanssa Ruoholahden työpaikka-aluetta entistä toiminnallisemmaksi ja viihtyisämmäksi.

Alueet, joille NCC hakee varausta, sijaitsevat Porkkalankadun eteläpuoleisella K.A. Fagerholmin aukiolla sekä Porkkalankadun ja Länsisatamankadun luoteiskulman nykyisen Nesteen huoltoaseman tontilla.

Maa-alueille on tavoitteena kehittää 40 000 kerrosneliömetriä uutta toimistotilaa. NCC suunnittelee myös oman pääkonttorin muuttamista kehitettävälle alueelle.

”NCC on strategiansa mukaisesti innolla kaupungin kanssa kehittämässä Helsinkiä palvelemaan paremmin kaupunkilaisten tarpeita. Uusien toimistotalojen myötä tarjoaisimme modernin ja uuden työympäristön 3000 ihmiselle metroradan ja muiden julkisten kulkuyhteyksien ääreltä”, Head of NCC Property Development Finland Petri Bergström kertoo tiedotteessa.

Lauttasaaren bussiliikenteen väheneminen mahdollistaa Porkkalankadun kaventamisen ja muuttamisen bulevardimaiseksi ympäristöksi. Toimistotalojen katutason kahvila- ja ravintolatoiminnot lisäisivät alueen viihtyisyyttä.

” Ruoholahti on yksi halutuimmista toimitila-alueista seudulla, ja länsimetron valmistuttua saavutettavuus on parantunut entisestään. Porkkalankadulle kehitteillä olevien toimitilahankkeiden lisäksi alueelle rakennetaan mm. Tanssin talo. Vireillä on myös asemakaavahanke uudesta asuinkorttelista, ja tulossa on huoltoasema sekä autopesukeskus”, kaupunkisuunnittelun projektipäällikkö Matti Kaijansinkko Helsingin kaupungilta kertoo.

Uusi läntinen portti kantakaupunkiin

Arkkitehti Juha Mäki-Jyllilä JKMM Arkkitehdit oy:stä kertoo, että korkeat toimistorakennukset muodostavat uuden näyttävän portin saavuttaessa lännestä kantakaupunkiin

”Ne täydentävät Ruoholahden korkeiden rakennusten siluettia. Modernin avoimet ja ulospäin suuntautuneet toimitalot ovat osa prosessia, jossa Porkkalankatua kehitetään urbaaniksi, kevyeen liikenteeseen painottuvaksi ympäristöksi.”

Tätä artikkelia on kommentoitu 4 kertaa

4 vastausta artikkeliin “NCC hakee tonttivarausta Ruoholahdesta – kaavailee oman pääkonttorinsakin siirtämistä alueelle”

  1. Erinomainen suunnitelma. Lisää torneja Helsinkiin on oikea ratkaisu

    1. Se on oikea ratkaisu täsmälleen niin kauan, kun rahapolitiikka on epätavallisen kevyttä. Mutta entäs sitten, kun korot nousevat ja ilmainen raha poistuu markkinoilta?

  2. Jätte kiva projekti rakennusliikkeen pääkonttoriksi. Hankalasti saavutettavissa oleva ruuhkainen sijainti työmaahenkilöstölle, kallis pysäköinti, kallis arkkitehti. Kannattaa vuokrata muille ja myydä pois.

  3. Samanlaisia haasteet tiedossa, kuin aikoinaan Lemminkäisellä. Henkilökunnan rekrytointihaasteet lisääntyy merkittävästi. Vai onko kyseessä liikennnöinti nimenomaan Lemminkäisen raadon suuntaa, kun heidän pääkonttori tulee hyvin todennäköisesti siirtymään Pasilaan.
    Panuntielle he eivät mahdu, vaikka Caverion siirtyisi pois.

    Minusta noin Kehä 1on optimaalinen sijainti pääkaupungissa toimivalle rakennusliikkeelle, koska harva rakentaja asuu ytimessä sekä aliurakoitsijat tulevat etelästä tai kehyskunnista.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat