KVKL: Asuntokauppa hiljeni alkuvuonna viime vuodesta, mutta ylitti 5 vuoden keskiarvon

Asuntokauppa väheni Suomessa vuoden ensimmäisellä puoliskolla hieman viime vuoteen verrattuna, mutta ylitti kuitenkin viiden vuoden keskiarvon.

Kirjoittaja(t) Startel

Näin kertoo Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto (KVKL) tiedotteessaan.

Vanhojen asuntojen kauppa laski liiton mukaan vuoden alkupuoliskolla kaksi prosenttia ja uusien kohteiden myynti kymmenen prosenttia verrattuna viime vuoden vastaavaan aikaan.

Viimeisimpien viiden vuoden keskiarvoon verrattuna ensimmäisen vuosipuoliskon aikana myytiin kuitenkin yli kolme prosenttia enemmän vanhoja asuntoja ja jopa 22 prosenttia enemmän uusia kohteita, KVKL kertoo.

Kaikkiaan ensimmäisen puolen vuoden aikana myytiin noin 33 700 asuntoa, mikä on 5,4 prosenttia enemmän kuin edellisten viiden vuoden keskiarvo.

Heinäkuussa kauppa kävi hyvin

Heinäkuussa uudistuotannon kauppa kävi KVKL:n mukaan erittäin hyvin vaisun kesäkuun jälkeen. Uusia asuntoja myytiin yli 20 prosenttia enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.

Vanhoja asuntoja myytiin heinäkuussa noin kolme prosenttia vähemmän kuin viime vuonna vastaavana ajankohtana. Heinäkuussa myytiin yhteensä 4754 vanhaa ja 769 uutta asuntoa.

Vanhojen asuntojen kauppa laski liiton mukaan vuoden alkupuoliskolla kaksi prosenttia.

”Kaupan volyymi on näyttäytynyt kovin vaihtelevassa valossa tänä kesänä. On totta, että vilkkaamminkin kauppa voisi käydä näin noususuhdanteen ja matalan korkotason aikana, mutta aineisto ei kuitenkaan vielä osoita merkittäviä muutoksia viime vuoteen”, sanoo KVKL:n toimitusjohtaja Maria-Elena Cowell tiedotteessa.

Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton mukaan tilastoasiantuntija Ilkka Lehtinen pitää laatimansa ennusteen koko vuoden kaupoista edelleen samana, eli kauppamäärä pysyisi lähes identtisellä tasolla viime vuoden kanssa.

Hinnat nousseet eniten pääkaupunkiseudulla

Käytettyjen kerrostaloasuntojen hinnat jatkoivat kasvuaan pääkaupunkiseudulla. Vuodesta 2015 hinnat pääkaupunkiseudulla ovat nousseet 8,1 prosenttiyksikköä muuta Suomea enemmän, KVKL kertoo.

Vanhan kerrostalohuoneiston keskimääräinen neliöhinta pääkaupunkiseudulla oli 4666 euroa. Edellisvuoteen verrattuna hinnat ovat nousseet 5,4 prosenttiyksikköä ja vuoden alusta hinnat pääkaupunkiseudulla ovat nousseet 4,8 prosenttiyksikköä.

Muualla Suomessa vanhan kerrostaloasunnon keskimääräinen neliöhinta oli 2296 euroa. Hinnat ovat nousseet 0,3 prosenttiyksikköä viime vuodesta.

Koko maassa vanhan kerrostaloasunnon keskimääräinen neliöhinta oli 3352 euroa. Vuoden alusta hinnat ovat nousseet 2,3 prosenttiyksikköä ja vuoden takaisesta 1,63 prosenttiyksikköä.

Vanhojen kerrostaloasuntojen ja omakotitalojen keskimääräiset myyntiajat koko maassa pitenivät hiukan.

Helsingissä vanhojen kerrostaloasuntojen myyntiajat ovat olleet usean kuukauden ajan melko tasaisia. Kerrostalokaksion myyntiaika Helsingissä oli 56 päivää ja muualla Suomessa 76 päivää. Omakotitalon myyntiaika Helsingissä oli keskimäärin 107 päivää ja muualla Suomessa 117 päivää.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “KVKL: Asuntokauppa hiljeni alkuvuonna viime vuodesta, mutta ylitti 5 vuoden keskiarvon”

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi