Kokeile kuukausi maksutta

TEH Saneeraus saa uuden toimitusjohtajan

Turun Energiahitsaus ja saneeraus oy panostaa jatkossa entistä enemmän kasvuun ja on nimittänyt sitä toteuttamaan uuden toimitusjohtajan.

Turun Energiahitsaus ja saneeraus oy panostaa jatkossa entistä enemmän kasvuun ja on nimittänyt sitä toteuttamaan uuden toimitusjohtajan.

Mika Kaukonen (52) aloittaa yhtiön toimitusjohtajana 2. syyskuuta. Hän on viimeksi toiminut rakennustuoteteollisuudessa toimivan loimaalaisen Domus Yhtiöiden toimitusjohtajana.

”Tunnen entuudestaan rakennusteollisuuden toimintaympäristön ja erityisesti korjausrakentamisen. Korjausvelka kasvaa noin 10 prosenttia vuodessa ja on rahallisesti jo noin 8 miljardin euron luokkaa. Uudisrakentamisen osoittaessa hiipumisen merkkejä on saneerauspuolella nähtävissä kilpailun kiristymistä, mutta tilaa on aina ketterälle ja ammattimaiselle haastajalle”, Kaukonen sanoo.

”Tulemme lähikuukausina täsmentämään kasvustrategiamme painopisteitä ja vahvistamaan pohjaa kannattavalle kasvulle, sillä töitä tuntuu riittävän.”

Julkisivusaneerauksiin ja kaukolämpörakentamiseen keskittynyt, vasta vuonna 2014 perustettu TEH Saneeraus on kasvanut jo tähänkin mennessä nopeasti. Uuden toimitusjohtajan vetämänä yhtiön on tarkoitus panostaa jatkossa sekä orgaaniseen kasvuun että liiketoiminnan laajenemiseen yritysjärjestelyjen kautta.

Yhtiön omistajat Arto Unga ja Jani Paju halusivat yrityksen johtoon uudenlaista osaamista.

”Haimme kokenutta rakentamisen ja johtamisen ammattilaista, jolla olisi myös osaamista liiketoiminnan kehittämisestä ja ennen kaikkea sopisi dynaamiseen ja välittömään yhteisöömme”, toimitusjohtajana tähän asti toiminut Unga toteaa.

”Olemme jo laajentaneet toiminta-aluettamme onnistunein yritysjärjestelyin Varsinais-Suomesta Satakuntaan, mutta seuraavan tason saavuttaminen vaatii kuitenkin organisaation vahvistamista – ammattijohtajan rekrytointia”, Paju kertoo.

TEH Saneerauksen liikevaihto tilikaudella 2017 oli 7,2 miljoonaa euroa ja tulos 260000 euroa. Yhtiö työllistää 50 henkeä, ja sen pääkonttori on Turussa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “TEH Saneeraus saa uuden toimitusjohtajan”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat