Rakennusyhtiö tuomittiin maksamaan korvauksia töölöläiselle taloyhtiölle. Kuvituskuva. Kuva: Vesa Ranta

Ullakkoasuntojen rakentaminen meni pieleen: rakennusyhtiö tuomittiin maksamaan satojen tuhansien korvaukset töölöläiselle taloyhtiölle

Yrityksellä on ollut viimeisen kymmenen vuoden aikana Helsingin käräjäoikeudessa vireillä lukuisia riitoja taloyhtiöiden kanssa.

Kirjoittaja(t) Noona Bäckgren / HS

Ullakkorakennushankkeita Helsingin keskustan taloyhtiöissä toteuttanut rakennusfirma Mikon Rakennus Oy on tuomittu Helsingin käräjäoikeudessa maksamaan töölöläiselle taloyhtiölle noin 300000 euroa epäonnistuneesta projektista.

Tuomio ei ole vielä lainvoimainen, sillä firma ja taloyhtiö ovat määräajassa ilmoittaneet tyytymättömyyttään.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun kyseinen rakennusyhtiö on oikeudessa. Vuodesta 2008 lähtien Mikon Rakennus Oy on ollut Helsingin käräjäoikeudessa 16 kertaa, useimmiten vastaajan eli syytetyn asemassa.

Monet käräjäoikeudessa olleet tapaukset ovat päätyneet osapuolien sovintoon tai siihen, että kantaja on peruuttanut kanteen.

Aina tilanteet eivät kuitenkaan ole päättyneet sovinnollisesti. Esimerkiksi vuonna 2012 Eerikinkadulla sijaitseva taloyhtiö vaati firmalta käräjäoikeudessa liki kahta miljoonaa euroa riidassa, joka liittyi taloyhtiön ullakkotilojen muuttamiseen asuinkäyttöön.

Tammikuun lopussa annettu viimeisin tuomio liittyy samankaltaiseen tilanteeseen kuin Eerikinkadun tapaus. Molemmissa on kyse siitä, että Mikon Rakennus Oy on ollut selkeässä vastuuasemassa taloyhtiöön tehdyssä ullakkorakennusprojektissa joko perustajaurakoitsijan asemassa tai sopimuksen kautta. Toisin sanoen taloyhtiön kanssa on sovittu, että firma vastaa hankkeen toteutuksesta ja tilojen muuttamisesta asuinkäyttöön.

Hankkeet ovat kuitenkin viivästyneet ja/tai lopputuloksessa on ilmennyt puutteita. Töölöläisen taloyhtiön tapauksessa taloyhtiö vaati 400000 euron korvauksia hankkeen viivästymisestä, epäonnistuneista vesikattotöistä ja muista rakennusvirheistä.

Tätä ennen taloyhtiö oli saanut käräjäoikeudelta turvaamistoimipäätöksen, eli Mikon rakennuksen omaisuutta oli takavarikoitu 400000 euron arvosta.

Takavarikkoa taloyhtiö perusteli ennen kaikkea sillä, että sen mukaan firma oli rakennusprojektinsa yhteydessä kajonnut taloyhtiön ilmanvaihtohormeihin, tehnyt niihin täysin määräysten ja hyvän rakennustavan vastaisia järjestelyjä sekä muurannut osan ilmanvaihtohormeista tukkoon.

Mikon rakennuksen omistaja Raimo Sulkava sanoo, että töölöläisen taloyhtiön kanssa oleva riita juontaa taloyhtiön hallituksen puheenjohtajan vaihtumiseen.

”Sitä ennen kaikki meni hyvin, mutta uusi puheenjohtaja ei ole hyväksynyt mitään. Hän on polttanut todella paljon taloyhtiön rahoja”, Sulkava sanoo.

Hän ihmettelee taloyhtiön toimintaa.

”Silloin kun sopimusta rakennusprojektista tehtiin, oli puhetta siitä, että uusisimme myös taloyhtiön peltikaton. Taloyhtiö ei kuitenkaan halunnut sitä. Myöhemmin katto aiheutti sitten ongelmia ja taloyhtiö teetti uuden, mutta vaati meiltä korvauksia. Se on ihan käsittämätöntä.”

Sulkava korostaa, että hänen yhtiönsä on pyrkinyt koko ajan sovintoon taloyhtiön kanssa ja tehnyt useita tarjouksia sovintosummaksi. Taloyhtiö ei kuitenkaan ole sovintoon suostunut.

Mikon rakennuksen entinen omistaja ja nykyinen omistaja Raimo Sulkava ovat myös riidelleet Helsingin käräjäoikeudessa.

Yritys vaihtoi omistajaa joulukuussa 2007, jolloin Eerikinkadun taloyhtiön epäonninen rakennusprojekti oli kesken. Taloyhtiö nosti kanteen yritystä vastaan seuraavana vuonna.

Lopulta Mikon Rakennus tuomittiin käräjäoikeudessa maksamaan Eerikinkadun taloyhtiölle yli 600000 euroa. Tätä summaa alkoi maksamaan yhtiön entinen omistaja, koska hän oli alun perin tehnyt Eerikinkadun taloyhtiön kanssa sopimuksen ullakkorakentamisesta.

Vuonna 2012 kyseinen entinen omistaja nosti kanteen yhtiön nykyistä omistajaa Sulkavaa vastaan ja vaati tältä yli 500000 euroa eli rahamäärän, jonka hän oli jo maksanut Eerikinkadun taloyhtiölle ja oikeudenkäyntikuluina.

Entinen omistaja voitti kiistan käräjäoikeudessa eli Sulkava firmoineen tuomittiin maksamaan hänelle pyydetty summa. Asia oli etenemässä hovioikeuteen, mutta osapuolet sopivat riitansa sitä ennen.

 

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Ullakkoasuntojen rakentaminen meni pieleen: rakennusyhtiö tuomittiin maksamaan satojen tuhansien korvaukset töölöläiselle taloyhtiölle”

  1. Ullakkoasuntojen rakennuttaminen/ oikeuden anto ulkopuoliselle urakkaliikkeelle vaatii erikoisen hyvää tilaajatoiminnan osaamista
    asuntoyhtiöltä. Kun asuntoyhtiön hallitukset ovat usein ” mummokerhoja” osaaminen on yleensä luokatonta. Tilinpidon kompetenssin omaava isännöitsijä ei asiaa paranna. Jos asuntoyhtiö ei ymmärrä palkata kokenutta rakennuttamisen osaajaa neuvonantajakseen,
    on asuntojen rakennuttaminen ulkopuolisen urakoitsijan lyhyen tähtäimen intressin alla, seuraukset voivat olla mitä vain. Tällöin on kuitenkin huomattava, että urakkaliikkeellä/ gryndarilla on kova vastuu!

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi