Havainnekuvaa tulevasta tornitalosta. Kuva: Arkkitehtitoimisto Stefan Ahlman

Länsi-Pasilan Pöllölaaksoon tulee tornitalo ja asuntoja tuhannelle ihmiselle

Länsi-Pasilan Pöllölaaksoon Helsingissä aiotaan rakentaa asuntoja noin tuhannelle ihmiselle. Kortteliin voidaan tehdä enimmillään 16-kerroksinen tornitalo.

Kirjoittaja(t) Maija Aalto / HS

Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi muutoksen alueen asemakaavaan keskiviikkona. Korttelissa toimii nykyisin MTV ja tilat ovat yksityisessä omistuksessa. Vesilinnaksi kutsutut vesitornit ovat suojeltuja ja jäävät paikalleen.

Tulevaisuudessa Ilmalankadun ja Radiokadun kulmaan voidaan siis rakentaa tornitalo ja muualle kortteliin matalampia taloja. Rakennusmateriaalina säilyy osittain punatiili. Taloja yhdistää suuri korttelipiha.

Pöllölaaksoon tulee esimerkiksi palveluasumiseen sopivia asuintaloja sekä opiskelija-asuntoja. Katutasoon suunnitellaan esimerkiksi liiketilaa. Alueen lounaisosassa pieni maa-alue liitetään osaksi Keskuspuistoa.

Pöllölaakson tornitalo jäänee naapureihinsa verrattuna vielä melko matalaksi. Pasilan tulevalle tornitaloalueelle Triplan toiselle puolellehan nimittäin suunnitellaan pilvenpiirtäjiä, joista korkein voisi olla jopa 51-kerroksinen.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Länsi-Pasilan Pöllölaaksoon tulee tornitalo ja asuntoja tuhannelle ihmiselle”

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi