Havainnekuva Asmo Jaaksin suunnittelemasta Tammisaaren uudesta taidemuseosta. Kuva: JKMM Architects

Tammisaareen rakennetaan uusi taidemuseo ja sen myötä kulttuurikortteli

Tammisaareen rakennetaan uusi taidemuseo, jonka suunnittelee Asmo Jaaksi, Amos Rexin arkkitehti JKMM-arkkitehtitoimistosta. Jaaksi voitti taidemuseon suunnittelusta järjestetyn kutsukilpailun, jonka tulokset julkistettiin torstaina 21. maaliskuuta.

Kirjoittaja(t) Paula Holmila / HS

Uusi taidemuseo tulee muun muassa Helene Schjerfbeckin työtä esittelevän Ekta-museon ja Pro Artibus -säätiön Elverketin tuntumaan niin, että kokonaisuudesta tulee uusi kulttuurikortteli Tammisaareen.

”Ympäristö Tammisaaressa on niin hieno, että koin kilpailun ainutlaatuiseksi tilaisuudeksi”, kertoo Jaaksi.

Kaksikerroksinen, harjakattoinen, harvinaisen hyvin säilynyt puurakennuskanta toimi Jaaksin mukaan voittaneen ehdotuksen innoittajana.

Kilpailuun uudesta museosta oli kutsuttu kuusi arkkitehtitoimistoa: JKMM:n lisäksi Anssi Lassilan Oopeaa, Tampereen taidemuseon laajennusta parhaillaan suunnitteleva AOR (Erkko Aarti, Arto Ollila, Mikki Ristola), Löylyn suunnitelleet Avanto-arkkitehdit Anu Puustinen ja Ville Hara, Saksassa kilpailumenestystä saanut, Espoon Opinmäen betonikoulun suunnitellut Esa Ruskeepää ja nuorten arkkitehtien Collaboratorio-yhtymä.

Kutsukilpailuissa on yleensä yllätyksettömyyden ongelma, kun kutsutut ovat ennestään monesti ansioituneita ja tunnettuja. Nyt oli tehty asiantuntevasti erittäin mielenkiintoinen kutsulista ja saatu korkeatasoisia ehdotuksia.

Tuomaristossa olivat muun muassa Amos Rexin johtaja Kai Kartio, professori Jenni Reuter sekä Tammisaareen paljon suunnitellut arkkitehti Eric Adlercreutz säätiön ja Tammisaaren kaupungin edustajien lisäksi. Jury kiitti kilpailua korkeatasoiseksi.

Kutsukilpailun järjesti yksityinen Albert de la Chapellen taidesäätiö, joka tarvitsee muun muassa taidekokoelmilleen esittelytilan. Säätiöllä on kokoelmissaan suomalaista taidetta 1870-luvulta asti.

Suunnittelutyö alkaa heti ja rakentamisen aloittamiseen päästäneen aikaisintaan vuoden päästä, arvioi museojohtaja Dan Lindholm. Säätiö vastaa kustannuksista, mutta museo on tarkoitus luovuttaa myöhemmin Raaseporin kaupungille.

Asmo Jaaksin ehdotus on puinen, osittain betonista, kahdesta kappaleesta ja maanalaisesta osasta suunniteltu tumma kokonaisuus, jossa on kolme kerrosta ja neliöitä noin 1 200. Näyttelytiloja tulee myös maan alle.

Maanalainen osa yhdistää uuden museon tontilla ennestään oleviin rakennuksiin.

Jury kiittää voittanutta ehdotusta siitä, että se on ottanut Tammisaaren olemassa olevan, matalan puurakennuskannan ominaislaadun huomioon. Uudessa rakennuksessa on näyttelytilaa noin 670 neliötä.

Lindholmin mukaan seuraavaksi tehdään asemakaavamuutos. Sitä ennen päätetään, onko julkisivun puuvuorauksen väri todella musta, kuten kilpailukuvissa. Jaaksikin vahvistaa, että mustaa väriä ei ollut tarkoitettu lopulliseksi, vaan se voi muuttua.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Tammisaareen rakennetaan uusi taidemuseo ja sen myötä kulttuurikortteli”

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi