Are mukaan Lapin keskussairaalan laajennushankkeeseen

Lapin sairaanhoitopiirin kuntayhtymä valitsi Aren Lapin keskussairaalan laajennushankkeen kehitysvaiheen talotekniikkakumppaniksi.

Kirjoittaja(t) Rakennuslehti

Tiedotteen mukaan allianssimallilla toteutettavan laajennushankkeen arvo on kokonaisuudessaan noin 124 miljoonaa euroa, josta talotekniikan osuus on noin 37 miljoonaa euroa.

Lisäksi hankkeessa toteutetaan pysäköintitalo, jonka kustannusarvio on 14 miljoonaa euroa.

Käynnissä oleva kehitysvaihe alkoi tammikuussa 2019 ja päättyy marraskuussa 2019, jonka jälkeen alkavan toteutuksen on määrä olla valmis syyskuussa 2023.

Laajennushanke sisältää kahden uudisrakennuksen rakentamisen nykyisen sairaalaan alueelle Rovaniemellä. Noin 22 700 neliömetrin suuruiseen rakennukseen sijoittuvat yleissairaalan toiminnot ja toiseen, noin 8 000 neliömetrin rakennukseen psykiatrinen sairaala. Lisäksi peruskorjattavia tiloja on 2 800 neliömetriä.

”Nykyinen sairaalarakennus ei enää riitä palvelemaan alueen asukaskuntaa kooltaan tai teknisiltä ominaisuuksiltaan. Esimerkiksi leikkaussaleille, päivystykselle ja apteekille tarvitaan päivitetyt, toiminnan mahdollistavat tilat. Uudisrakennuksessa saamme käyttöömme joustavat ja tarkoituksenmukaiset tilat”, sanoo laajennushankkeesta vastaava Janne Keskinarkaus Lapin sairaanhoitopiiristä.

”Allianssimalli valikoitui ratkaisuksi tarpeeseemme varmistaa, että rakentamisessa huomioidaan sairaalatoiminnan erityisvaatimukset hankkeen alusta loppuun saakka”, Keskinarkaus jatkaa.

Allianssiin kuuluvat Lapin sairaanhoitopiirin ja talotekniikkakumppanina toimivan Aren lisäksi hankkeen rakennusurakoitsijana toimiva YIT, arkkitehtisuunnittelusta vastaava Verstas Arkkitehdit sekä erikoissuunnittelun ryhmä, johon kuuluvat Granlund, WSP Finland sekä L2 Paloturvallisuus.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Are mukaan Lapin keskussairaalan laajennushankkeeseen”

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi