Kokeile kuukausi maksutta

Kokemattomalle työntekijälle sattui paha tapaturma – metallipajan toimitusjohtajalle sakkoja

Päijät-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi metallipajan toimitusjohtajan sakkorangaistukseen työturvallisuusrikoksesta ja vammantuottamuksesta.

Toimitusjohtaja tuomittiin 50 päiväsakkoon.  Lisäksi yritykselle tuomittiin 2 000 euron suuruinen yhteisösakko.

Aluehallintoviraston tiedotteen mukaan käsiteltävänä oli vuonna 2017 Heinolassa kokemattomalle, vasta 14 päivää työssä olleelle vuokratyöntekijälle sattunut työtapaturma.

Toinen työntekijä siirsi työskentelyalueelle korjattavaksi tuotavaa 1 000 kilon painavaa metallista kuona-astiaa eli valuvakkia trukin jatkohaarukoiden kärjistä roikottaen kiinnittämättömänä. Valuvakkia maahan laskettaessa se kaatui ja osui vuokratyöntekijän jalkaan aiheuttaen vakavan vamman.

Siirtotapa oli vaarallinen siirrettävän kappaleen putoamisesta aiheutuvan vaaran vuoksi. Turvallinen työtapa olisi edellyttänyt myös kappaleen tukemista paikoilleen. Siirtoja oli aikaisemminkin tehty vastaavalla vaarallisella tavalla.

Käräjäoikeus katsoi, että valuvakkien siirto- ja korjaustyötä ei ollut suunniteltu eikä työn sisältämiä vaaroja työntekijöiden turvallisuudelle ollut arvioitu, vaikka työsuojelutarkastaja oli tähän aikaisemmin tehdyllä tarkastuksella jo puuttunut. Työntekijöitä ei ollut myöskään perehdytetty turvallisiin työtapoihin eikä työnantaja ollut puuttunut työpaikalla käytettyyn vaaralliseen siirtotapaan.

Avi: Työkokemus pitää huomioida perehdytyksessä

Työsuojelun lakimies Anna Tiainen Etelä-Suomen aluehallintovirastosta muistuttaa, että työnantajan vastuulla on huolehtia työntekijöidensä riittävästä perehdyttämisestä työpaikan olosuhteisiin sekä oikeisiin työmenetelmiin.

Huolellinen perehdytys on erityisen tärkeää silloin, kun kyseessä on nuori kokematon työntekijä. Vuokratyössä työn vastaanottajan on erityisesti huolehdittava työntekijän perehdyttämisestä työhön.

”Perehdytyksen riittävyyden arvioinnissa on huomioitava erityisesti työntekijän ammatillinen osaaminen sekä työkokemus”, Tiainen sanoo.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Kokemattomalle työntekijälle sattui paha tapaturma – metallipajan toimitusjohtajalle sakkoja”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat