Kokeile kuukausi maksutta

Rakennuslehti ostaa Asuntomarkkinat-tapahtuman

25 kertaa järjestetty ammattilaistapahtuma kokoaa yhteen asuntomarkkinoiden päättäjät, asiantuntijat ja vaikuttajat.

Teemu Vehmaskoski (vas.), Juha Salmi ja Vesa Kemi sopivat Asuntomarkkinat-tapahtuman siirtymisestä Rakennuslehdelle. Kuva: Anne Korhonen.

Rakennuslehteä kustantava Sanoma Tekniikkajulkaisut oy ostaa Suomen tärkeimpiin asuntoalan ammattilaistilaisuuksiin kuuluvan Asuntomarkkinat-tapahtuman liiketoiminnan. Myyjänä on Image Builder oy.

Asuntomarkkinat on järjestetty 25 kertaa, ja seuraava tapahtuma on 30.1.2020 Helsingissä. Tilaisuus kokoaa vuosittain yhteen yli 200 asuntomarkkinoiden asiantuntijaa ja päättäjää yksityiseltä ja julkiselta sektorilta.

Tapahtumassa on ollut puhumassa esimerkiksi ministereitä, kaupunkien päättäjiä, rakennusalan ja suunnittelun ammattilaisia, tutkijoita sekä muita asuntoalan vaikuttajia. Lisäksi tilaisuuksissa on kuultu monia kiinnostavia alan ulkopuolisia näkökulmia ajankohtaisiin teemoihin. Puhujina ovat olleet viime vuosina muun muassa Linda Liukas, Esko Valtaoja, Saku Tuominen, Jari Sarasvuo ja Katri Saarikivi.

Asuntomarkkinat-päivän aikana on käsitelty muun muassa asuntomarkkinoiden tilannetta ja näkymiä, ilmastonmuutoksen vaikutuksia, asuntopolitiikkaa, digitalisaatiota sekä rakentamisen ja suunnittelun laatua. Tapahtumassa jaetaan vuosittain myös alan innovaatiopalkinto.

Sopii hyvin Rakennuslehden toimintaan

Sanoma Tekniikkajulkaisujen liiketoimintaan tapahtuma sopii luontevasti.

”Asuntomarkkinat täydentää hienolla tavalla Rakennuslehden tarjoomaa asiatiedon ja ammattilaisnäkemysten kohtaamispaikkana”, toteaa Sanoma Tekniikkajulkaisujen toimitusjohtaja Teemu Vehmaskoski.

Asuntorakentaminen ja markkina-analyysit ovat myös Rakennuslehden sisällön keskeisiä seuranta-alueita. Lehti tekee vuosittain muun muassa useita selvityksiä rakentamisen määrästä ja hintojen kehityksestä eri puolilla Suomea.

Juha Salmen voimannäyttö

Asuntomarkkinoiden voimahahmo on ollut vuosien ajan Image Builderin toimitusjohtaja Juha Salmi, joka siirtää tapahtuman viestikapulan nyt Rakennuslehdelle. Hän jatkaa vielä seuraavan tapahtuman järjestelyissä neuvonantajana.

”Olemme pyrkineet olemaan ajan hermolla ja antamaan vaativalle kohderyhmälle virikkeitä ja visioita asuntomarkkinoiden tulevaisuudesta. Muutoksen vauhti markkinoilla kiihtyy, ja onkin hienoa, että Asuntomarkkinat-tapahtuma voi siirtyä seuraavaan kehitysvaiheeseensa osana arvostettua ammattimediaa”, sanoo Salmi.

Osa Rakennuslehden kasvustrategiaa

Rakennuslehti on mukana useiden alan asiantuntijatilaisuuksien järjestämisessä, joten Asuntomarkkinat istuu Teemu Vehmaskosken mukaan hyvin yhtiön tuotepalettiin.

”Tulevina vuosina pystymme tuomaan tapahtumaan niin oman tutkimustoimintamme tuloksia kuin kansainvälisiäkin välähdyksiä”, Vehmaskoski toteaa. ”Jatkamme tapahtuman perinteitä, mutta myös syvennämme ja laajennamme niitä.”

Rakennuslehteä kustantavalle Sanoma Tekniikkajulkaisuille Asuntomarkkinoiden hankkiminen on merkittävä askel yhtiön kasvustrategiassa. Rakennuslehti on menestynyt taloudellisesti hyvin rakennusalan buumin siivittämänä, ja se on säilyttänyt sekä paperisena että digitaalisena julkaisuna merkityksensä rakennusalan asiantuntijoiden ja päättäjien tärkeimpänä mediana.

”Rakennuslehti on ollut viime vuodet taloudellisesti erittäin hyvässä kunnossa. Sanoma Tekniikkajulkaisujen on kuitenkin yhä vahvemmin panostettava kasvuun lunastaakseen paikkansa ja vahvistaakseen asemaansa muuttuvassa mediakentässä. Asuntomarkkinoiden hankkiminen on investointi, jonka avulla voimme yhdistää hienon ja perinteikkään tapahtuman ja oman osaamisemme rakentaaksemme uutta ja vauhdittaaksemme liiketoimintamme kasvua”, sanoo Sanoma Tekniikkajulkaisujen hallituksen puheenjohtaja Vesa Kemi.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Rakennuslehti ostaa Asuntomarkkinat-tapahtuman”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat