Kokeile kuukausi maksutta

Tappioista kertonut Hannu Lehto: Enää ei rönsyillä

Lehto Group teki kuluvan vuoden ensimmäisellä puoliskolla lähes 23 miljoonaa euroa tappiota, ja myös liikevaihto supistui. Suurimmat tappiot tulivat peruskorjausrakentamisesta, jonka oman palvelualueen yhtiö lakkauttikin jo tammikuussa.

Hannu Lehto. Kuva: Susa Junnola

Peruskorjaamisen lopettamista toimitusjohtaja Hannu Lehto pitääkin tärkeimpänä korjaavana toimenpiteenä yhtiön suunnan muuttamisessa taas parempaan. Toki yhtiöllä on edelleen aiemmin käynnistyneitä korjaushankkeita, jotka se hoitaa loppuun.

Lisäksi Hannu Lehto korostaa talousohjatun rakentamisen merkitystä yhtiön suunnan oikaisemisessa.

Tämä artikkeli on tarjolla vain Rakennuslehden tilaajille

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Tappioista kertonut Hannu Lehto: Enää ei rönsyillä”

  1. Näistä jutuista loistaa läpi, että hän haluaisi vedättää tavoitehintaan, mutta pyydetään vain kiinteään hintaan, missä joku rasvatumpi koneisto aina voittaa.

Viimeisimmät näkökulmat