Kokeile kuukausi maksutta

Teräselementti hakee uutta myyntiä viennistä – perusti oman yksikönkin

Lempääläinen teräs- ja julkisivurakentamisyritys Teräselementti Oy aloittaa viennin Pohjoismaihin vuoden 2020 alusta lähtien.

Helsingin Messukeskuksesta löytyy terästä hyödyntäviä ratkaisuja.

Tiedotteen mukaan alkuvaiheessa yritys keskittyy Ruotsin ja Norjan markkina-alueille, joihin se markkinoi erityisesti runkorakenteiden erityisosaamista. Jatkossa tavoitteena on tarjota harkittuihin kohteisiin myös laajempia kokonaisuuksia.

”Teräselementin kotimaan toiminta jatkuu normaalisti, mutta nyt käännämme katseet myös Suomen rajojen ulkopuolelle ja haemme kasvua laajemmilta Pohjoismaisilta markkinoilta. Tavoitteenamme on pitkäjänteisen vientiliiketoiminnan rakentaminen ja liikevaihdon kasvattaminen merkittäväksi osaksi liiketoimintaa. Tästä syystä vientitoimintaan on perustettu nyt oma yksikkönsä”, kertoo Teräselementin uudesta vientiyksiköstä vastaava vientijohtaja Mikael Rinne.

Teräselementti on toteuttanut 1990- ja 2000-luvuilla vientikohteita esimerkiksi Venäjälle, Islantiin, Ruotsiin ja Norjaan. Yrityksen strategisena tavoitteena on ollut pitkään lisätä viennin osuutta.

Teräselementin ensisijaisena tavoitteena on uuden liiketoiminnan rakentaminen ja projektien hankkiminen uusilta markkina-alueilta. Toiminnan kehittyessä se rekrytoi vientiyksikköön lisää osaajia.

Pohjoismaihin Teräselementti toteuttaa projekteja sekä tuotetoimituksina että asennettuna.

”Lempäälän tehtaassa valmistetut tuotteet ovat merkittävä osa Teräselementin portfoliota, ja tuotteet myös vientikohteisiin tulevat ensisijaisesti Lempäälästä. Hyödynnämme sekä omia että strategisia yhteistyökumppaneita vientiprojekteissamme. Asennuksesta vastaavat jatkossa paikalliset, luotettavat kumppanimme”, Rinne sanoo.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Teräselementti hakee uutta myyntiä viennistä – perusti oman yksikönkin”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat