Lahden Hennalaan nousevan vedenpullottamon rakennustyöt etenevät aikataulussa. Tekova oy:n toistaiseksi suurimman rakennushankkeen kahdeksan metriä korkeat ulkoseinät ja katto ovat jo valmiina. Parhaillaan ovat käynnissä lattian valutyöt, jonka jälkeen päästään kiinni taloteknisiin töihin.
Pinta-alaltaan noin 7 000 neliömetrin ja kokonaisarvoltaan noin 20 miljoonan euron pullottamon tuotanto on määrä käynnistää elokuussa 2020.
”Asiakkaan tilatoiveiden ja kustannustehokkuuden lisäksi suunnittelussa on huomioitu myös ekologisuus. Rakennuksen ulkoseinät ja katto ovat energiatehokkuudeltaan rakennusmääräysten edellyttämiä paremmat. Kantavat rakenteet ovat osin puuta ja lisäksi kattorakenteiden suunnittelussa huomioitiin aurinkopaneelien paino ja kiinnitysmahdollisuus”, Tekovan projektipäällikkö Perttu Rantala kertoo.
Suunnittelun loppuvaiheessa vesikatteen väri vaihtui vaaleammaksi, mikä vähentää kesällä sisätilojen jäähdytystarvetta.
”Tästä tulee hyvä esimerkki teollisuusrakennuksesta, joka toteutetaan ekologisesti ja kustannustehokkaasti”, Rantala lisää.
Tekova rakentaa vedenpullottamoa H2O4U Finland oy:lle, joka aikoo toimittaa Lahden alueen pohjavettä eri puolille maailmaa. Hankkeen sijoittajana toimii singaporelainen Allan Poh perheineen.
Tehdas työllistää käynnistyessään noin kaksikymmentä työntekijää ja useita toimijoita mm. logistiikan parissa. Jatkossa henkilöstömäärä kasvaa, kun tehdas alkaa pyöriä kolmessa työvuorossa.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Tekovan pullottamourakka etenee aikataulussaan”