Ensimmäinen 12-vuotinen liikennesuunnitelma lähtee lausunnoille tammikuussa

Parlamentaarinen ohjausryhmä on hyväksynyt valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman luonnoksen lähetettäväksi lausuntokierrokselle.

E18-valtatien rakentamista Haminan kehätiellä. Kuvituskuva. Kuva: Juha Salminen.

Se on julkaistu valtioneuvoston hankeikkunassa.

Tiedotteen mukaan seuraavaksi arvioidaan suunnitelmaluonnoksen vaikutukset. Lausuntokierrokselle suunnitelmaluonnos ja sen vaikutusten arvioinnin tulokset lähetetään tammikuussa 2021.

Valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman tavoitteena on lisätä pitkäjänteisyyttä liikennejärjestelmän kehittämiseen koko Suomessa.

Suunnitelma laaditaan 12 vuodeksi kerrallaan. Hallituskausittain suunnitelma päivitetään tarvittavilta osin sekä suunnitellaan seuraavat neljä vuotta eteenpäin.

”Työmme tavoitteena on ollut, että parannamme tehokkuutta, saavutettavuutta ja kestävyyttä koko maassa. Niin yritykset kuin kansalaiset voivat ennakoida entistä paremmin liikennepalveluiden tarjontaa. Parempi suunnittelu auttaa hyödyntämään EU-rahoituksen mahdollisimman täysimääräisenä”, liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka sanoo.

Suunnitelmaluonnokseen sisältyy toimenpiteitä muun muassa matkaketjujen ja joukkoliikenteen kehittämiseksi. Lisäksi liikennejärjestelmää kehitetään panostamalla tiedon ja digitalisaation hyödyntämiseen.

Tiedotteen mukaan suunnitelmaluonnos sisältää myös linjauksia siitä, miten liikenneasioita käsitellään jatkossa esimerkiksi valtion ja kaupunkiseutujen välisissä sopimuksissa.

Valtioneuvosto antaa ensimmäisen valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman selontekona eduskunnalle keväällä 2021.

Väylävirasto laatii valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman ja liikenneverkon strategisen tilannekuvan perusteella valtion väyläverkkoja koskevan investointiohjelman seuraavaksi 6-8 vuodeksi.

Väylän kehittämiseen yhteensä noin kuusi miljardia

Edellinen luonnosversio liikennejärjestelmäsuunnitelmasta julkaistiin syyskuussa 2020. Sen jälkeen parlamentaarinen ohjausryhmä on muun muassa linjannut suunnitelman taloudellisesta raamista vuodesta 2025 eteenpäin.

Vuoteen 2024 asti vuosittaiset rahoitustasot olisivat julkisen talouden suunnitelman mukaiset.

Perusväylänpidon rahoitus nostettaisiin suunnitelmaluonnoksen mukaan 1,4 miljardiin euroon vuodessa vuodesta 2025 alkaen.

Kehittämisinvestointien rahoitus olisi noin 500 miljoonaa euroa vuodessa.

Valtio suuntaisi suunnitelmaluonnoksen mukaan väyläverkon kehittämiseen ensimmäisellä 12-vuotisella suunnittelukaudella 2021-2032 yhteensä noin 6,1 miljardia euroa. Tästä uusiin kehittämishankkeisiin olisi käytettävissä noin 3,35 miljardia euroa.

Eduskunta päättää viime kädessä valtion rahoituksesta vuotuisten talousarvioiden yhteydessä.

Evästyksiä seuraavaa suunnitelmaa varten

Suunnitelmaluonnoksessa annetaan myös eväitä jo seuraavan laadintaan. Seuraava valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma laaditaan niin, että siitä voidaan päättää keväällä 2025.

Seuraavan valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman valmistelussa huomioidaan erityisesti fossiilittoman liikenteen edistämisestä aiheutuvat tarpeet liikennejärjestelmän kehittämiselle sekä koronatilanteen vaikutukset liikenteen kysyntään ja tarjontaan.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Ensimmäinen 12-vuotinen liikennesuunnitelma lähtee lausunnoille tammikuussa”

Jätä kommentti