Rakennusalan kotimainen ohjelmistoyritys GBuilder on saanut päätökseen kahden miljoonan euron rahoituskierroksen. Kierroksen pääsijoittajana toimi AMAVI Capital ja siihen osallistuivat myös jo aiemmin yhtiöön sijoittaneet Butterfly Ventures ja Vendep Capital.
Uuden pääoman avulla yhtiö kertoo tähtäävänsä entistä nopeampaan kasvuun ja kehitykseen.
”Löysimme nopeasti yhteisen sävelen AMAVIn kanssa. Pääoman lisäksi he tuovat taloon valtavan määrän osaamista ja verkostoja. Kumppanuus mahdollistaa entistä vauhdikkaamman kasvun kansainvälisillä markkinoilla”, sanoo GBuilderin toimitusjohtaja Harri Majala.
Group Builder oy on oululaislähtöinen IT-yritys. Yrityksen GBuilder on tietomallipohjainen ohjelmisto kiinteistöjen rakentajille ja rakennuttajille, jolla digitalisoidaan asiakaspolun prosessit, materiaalivalinnat ja muutostyöt, tarkastukset ja kommunikointi.
Ohjelmisto tuottaa myös kiinteistöjen visualisointeja interaktiivisina 3D- ja VR-malleina. GBuilderia käyttävät useimmat Suomen suurimmat asuntorakentajat, esimerkiksi YIT, Bonava ja Hartela sekä uusimpana asiakkaana Lapti. Suomen lisäksi asiakkaita on kahdeksassa maassa ympäri Eurooppaa.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “GBuilder keräsi 2 miljoonaa euroa – lisävauhtia kansainvälistymiseen”