Kokeile kuukausi maksutta

Lujatalo saneeraa Paroisten puhdistamon – urakan arvo 15 miljoonaa

Avaimet käteen -urakka käynnistyy huhtikuussa ja sen on määrä olla valmis syksyllä 2022.

Paroisten urakka on Lujatalon ensimmäinen vedenkäsittelylaitosrakentamisessa. Töitä on 15 miljoonan euron edestä.
Kuuntele juttu

Lujatalo on tehnyt sopimuksen Paroisten jätevedenpuhdistamon saneeraus- ja laajennusurakasta. Sopimuksen arvo on noin 15 miljoonaa euroa, tilaajana hankkeessa on Hämeenlinnan Seudun Vesi oy. Urakka on Lujatalon ensimmäinen vedenkäsittelylaitosrakentamisessa.

Paroisten jätevedenpuhdistamo on kaksivaiheinen biologinen laitos tehostettuna kemiallisella fosforinpoistolla. Paroisten puhdistamolle tulee jätevettä käsiteltäväksi Hämeenlinnasta, Hattulasta ja yksi kolmasosa Iittalan jätevesistä.

Keskimääräinen vuorokausivirtaama on noin 20 000 m³/d, mikä tarkoittaa sitä, että laitos on huomattavan kokoinen Suomen mittakaavassa.

Kokonaisurakassa Lujatalo saneeraa laitoksen kahdeksan eri rakennuksen tilat sekä rakentaa lisäksi kolme uutta rakennusta. Vedenkäsittelylaitosrakentamiselle tyypillisesti urakkaan kuuluvat automaatiota lukuun ottamatta kaikki muut osa-alueet eli rakentaminen, LVIS sekä prosessiputkistot ja -koneistot. Kaikki laitoksessa tarvittavat laitehankinnat asennuksineen tehdään Lujatalon toimesta.

”Urakka hoidetaan avaimet käteen -periaatteella laitoksen koekäyttöineen. Tilaaja saa käyttöönsä perin pohjin saneeratun ja laajennetun laitoksen”, sanoo Lujatalon vedenkäsittelylaitosrakentamisen tuotantopäällikkö Jari Kulmala tiedotteessa.

Urakka käynnistyy huhtikuussa ja sen on määrä valmistua syksyllä 2022.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Lujatalo saneeraa Paroisten puhdistamon – urakan arvo 15 miljoonaa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat