Keskuskauppakamari: Kiinteistömarkkina on vilkastunut tänä vuonna

Keskuskauppakamarin auktorisoiduille kiinteistöarvioijille tekemän kyselyn mukaan 65 prosenttia arvioijista katsoo kiinteistömarkkinan vilkastuneen kuluvan vuoden aikana.

Kuva: Ella Kiviniemi / HS

Kyselyn mukaan taustalla vaikuttaa erityisesti kaupungistumisen kiihtyminen ja toimitilamarkkinan piristyminen.

Kyselyyn vastanneista kiinteistöarvioijista vain 8 prosenttia katsoo markkinan hiljentyneen ja 28 prosenttia katsoo sen pysyneen ennallaan.

Edeltävien vuosien kyselyihin verrattuna selkeä vilkastuminen on alkanut vasta kuluvana vuonna. Esimerkiksi toimitilojen ja erityiskohteiden arvonmäärityksiä tekevistä yleisauktorisoiduista arvioijista 63 prosenttia katsoo markkinan vilkastuneen – kun vuonna 2020 luku oli vain 13 prosenttia ja vuonna 2019 näin katsoi 25 prosenttia arvioijista.

”Avoimissa vastauksissa viesti on selvä: hyvällä ja keskeisellä sijainnilla kasvukeskuksissa olevat kiinteistöt kasvattavat suosiotaan ja syrjemmässä olevien kiinteistöjen suosio laskee”, Keskuskauppakamarin lakimies Raisa Harju sanoo tiedotteessa.

Harjun mukaan myös asuntokaupassa markkina vetää, kunhan sijainti ja kunto on kohdallaan.

”Uudehkoilla ja hyvällä sijainnilla olevilla omakotitaloilla riittää kysyntää. Sen sijaan muuttotappioalueilla sijaitsevilla sekä laajaa peruskorjausta vaativilla kiinteistöillä kysyntä on heikkoa ja myyntiajat pitkiä.”

Maa- ja metsätalouskiinteistöihin erikoistuneiden arvioijien mukaan metsätilojen kysyntä on pysynyt vilkkaana, mutta peltojen markkinatilanne riippuu vahvasti alueesta, trendin ollessa hiipuva.

Keskuskauppakamarin auktorisoiduille kiinteistöarvioijille tekemä kysely toteutettiin verkkokyselynä syksyllä 2021. Tulokset julkaistiin 14. lokakuuta Keskuskauppakamarin Suuren Kiinteistönarviointipäivän yhteydessä.

Auktorisoidut kiinteistöarvioijat (AKA) ovat Keskuskauppakamarin hyväksymiä kiinteistöjen arvonmäärityksen ammattilaisia. AKA-arvioijia käytetään tyypillisesti vaativien kiinteistökauppojen, vakuusarviointien sekä ositus- ja perinnönjakotilanteissa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Keskuskauppakamari: Kiinteistömarkkina on vilkastunut tänä vuonna”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat