Kokeile kuukausi maksutta

Uusi raidehanke nytkähti eteenpäin – valtioneuvosto hyväksyi Itäradan hankeyhtiön perustamisen

Itäradan suunnittelua varten perustettavan hankeyhtiön valmistelu etenee.

Valtioneuvosto on päättänyt valtuuttaa liikenne- ja viestintäministeriön perustamaan valtion osittain omistaman Itärata-nimisen osakeyhtiön.

Liikenne- ja viestintäministeriö voi allekirjoittaa yhtiön perustamissopimuksen ja muut perustamiseen liittyvät asiakirjat. Se voi myös merkitä valtion puolesta perustettavan osakeyhtiön osakkeet.

Suomen valtio sitoutuu pääomittamaan yhtiötä osakassopimuksen ehtojen mukaisesti enintään 40,29 miljoonalla eurolla.

Hankeyhtiön toimialana ja tehtävänä olisi Lentorata-Porvoo-Kouvola-linjausta koskevaan raidehankkeeseen liittyvä suunnittelu ja sen rahoittaminen rakentamisvalmiuteen asti.

Talouspoliittinen ministerivaliokunta puolsi Itärata-hankeyhtiön perustamista 28.9.2021.

Tarkkaa perustamispäivää ei ilmoiteta

Itärata-hankeyhtiö perustetaan kuntien päätöksiä koskevan muutoksenhakuajan päätyttyä.

Perustamisen edellytyksenä on, että Suomen valtion rahoitussitoumus edustaa perustamisvaiheessa enintään 51 prosentin suuruista osuutta rahoitussitoumusten kokonaismäärästä.

Mahdollisilla muutoksenhakuprosesseilla voi olla vaikutusta yhtiön perustamisen aikatauluun ja tämän vuoksi tarkkaa perustamispäivää ei voida ilmoittaa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Uusi raidehanke nytkähti eteenpäin – valtioneuvosto hyväksyi Itäradan hankeyhtiön perustamisen”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat