Kokeile kuukausi maksutta

YIT oikoi talouslukujaan Venäjän vuoksi – liiketoiminnot neljään segmenttiin

Vuoden 2022 ensimmäisestä vuosineljänneksestä alkaen YIT:n segmentit ovat asuminen, toimitilat, infra ja kiinteistökehitys.

YIT tavoittelee tehostamisohjelmallaan noin 40 miljoonan euron säästöjä vuoteen 2024 mennessä.

YIT on tehnyt muutoksia toimintamalliinsa, sopinut Venäjän liiketoimintojen myynnistä ja oikaissut samalla taloudellisia tietojaan vuodelta 2021.

YIT luokittelee Etalon Groupille myydyt toiminnot ensimmäisen vuosineljänneksen raportoinnissa myytävänä oleviksi omaisuuseriksi ja raportoi ne lopetettuina toimintoina. Samalla yhtiö on päättänyt nimetä uudelleen Asuminen Suomi ja CEE -segmenttinsä.

Vuoden 2022 ensimmäisestä vuosineljänneksestä alkaen YIT:n segmentit ovat asuminen, toimitilat, infra ja kiinteistökehitys. YIT julkaisee ensimmäisen vuosineljänneksen tuloksensa tämän uuden segmenttirakenteen mukaisesti perjantaina 29.4.2022.

Tuulivoimahankkeiden kehitys, joka aiemmin raportoitiin osana infra-segmenttiä, raportoidaan nyt osana kiinteistökehitys-segmenttiä.

Trigoni-hankkeeseen liittyvien vuoden 2021 suunnittelukulujen alaskirjaus, joka aiemmin raportoitiin osana Asuminen Suomi ja CEE -segmenttiä, raportoidaan nyt osana kiinteistökehitys-segmenttiä.

Infran toiminnot Baltian maissa, jotka aiemmin raportoitiin osana infra-segmenttiä, raportoidaan nyt osana toimitilat-segmenttiä.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “YIT oikoi talouslukujaan Venäjän vuoksi – liiketoiminnot neljään segmenttiin”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat