Hyödynnä 1kk/0€ diginäyte!

Arkkitehtuuri- ja designmuseo on nyt mahdollista toteuttaa – Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi kaavan

Suunnitelman mukaan Arkkitehtuuri- ja designmuseo avautuu vuonna 2030.

JKMM:n Kumma voitti arkkitehtuuri- ja designmuseon suunnittelukilpailun. Kuva: JKMM Arkkitehdit
Kuuntele juttu

Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt kaksi Eteläsataman kehittämisen mahdollistavaa kaavaratkaisua.

Arkkitehtuuri- ja designmuseon asemakaava ja asemakaavan muutos koskee Kaartinkaupungin kaupunginosaan sijoittuvaa aluetta, joka käsittää Laivasillankadun ja Eteläranta-kadun itäpuolelle sijoittuvan rantavyöhykkeen Vanhan Kauppahallin eteläpuolelta Makasiinirannan uusiin toimitilakortteleihin saakka.

Kaavaratkaisu mahdollistaa uuden museorakennuksen, julkisen tapahtuma-aukion sekä rantareitin rakentamisen Etelärantaan. Makasiinirannan ja Olympiarannan kaavaratkaisulla alue liitetään tiiviisti osaksi liikekeskustaa. Uutta julkisen tilan kerrosalaa tulee 8 500 neliömetriä.

Suojellut Olympiaterminaali ja satamatalo osoitetaan uuteen käyttöön. Makasiiniranta vapautuu kaupunkilaisten käyttöön, ja Olympiarantaan jää laiturialue vieraileville risteilyaluksille. Tavoitteena on kehittää suljetusta satama-alueesta kaikille avoin alue merenrantaan, ja vahvistaa Eteläsataman asemaa Helsingin ydinkeskustassa.

Kiinteistö oy ADM järjesti yhteistyössä Suomen arkkitehtuuri- ja designmuseosäätiön, Suomen Arkkitehtiliitto Safan ja Helsingin kaupungin kanssa Arkkitehtuuri- ja designmuseon suunnittelusta kansainvälisen, yleisen suunnittelukilpailun vuosina 2024–2025. Kilpailun voittajaksi julkistettiin  JKMM Arkkitehtien ehdotus ”Kumma”.

Lue lisää: Arkkitehtuuri- ja designmuseon suunnittelu alkaa

Arkkitehtuuri- ja designmuseon on tarkoitus avautua vuonna 2030.

Paloturvallisuutta paremmaksi

Kaupunginvaltuusto myös hyväksyi Sörnäisten metroaseman laituritason talotekniikan ja paloturvallisuuden perusparannuksen hankesuunnitelman. Hankkeen kokonaishinta on enintään 27,9 miljoonaa euroa tammikuun 2026 kustannustasossa.

Lue lisää: Sörnäisten metroasema taas remonttiin – Tulevaa metrokatkoa hyödynnetään ajoituksessa

Laituritason yleisilme on kulunut ja aseman talotekniset järjestelmät ovat pääosin käyttöikänsä päässä. Palotekniset ratkaisut eivät ole tämän hetken paloturvallisuustason mukaisia. Perusparannusta ei voida toteuttaa ilman liikennekatkoa, joten se tehdään vuonna 2027 Junatien metrosillan uusimisen aiheuttaman liikennekatkon aikana.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi myös kantametron kuilujen peruskorjauksen hankesuunnitelman enimmäishinnan korottamisen. Hankkeen korotettu arvonlisäveroton enimmäishinta on runsaat 30,5 miljoonaa euroa maaliskuun 2026 kustannustasossa. Enimmäishintaa joudutaan korottamaan, koska hankkeen työmäärä- ja kustannusarvio on kasvanut merkittävästi toteutusvaiheessa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Arkkitehtuuri- ja designmuseo on nyt mahdollista toteuttaa – Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi kaavan”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat