Pekka Vaattovaara on rakentanut ja laulanut yli 60 vuotta
Mitä pitäisi ajatella ihmisestä, joka on rakentanut ensimmäisen talonsa kymmenvuotiaana ja voittaa seitsenkymppisenä valtakunnallisen iskelmälaulukilpailun?
Kun siihen väliin mahtuu teininä täysin omin neuvoin rakennettu minimoottoripyörä ja kunnioitusta herättävä määrä remonttityömaita, herää ihmetys.
”Lauluopintoja otin aikanaan puolen oppitunnin verran, rakennushommat opin enimmäkseen isältäni, joka oli lahjakas vähän kaikessa sorvarinhommista haitarinsoittoon”, käytännön kautta molemmat ammattinsa oppinut Pekka Vaattovaara kertoo.
Nyt, 72-vuotiaana, Vaattovaara tekee yhä pitkää päivää remonttikohteissa. Kohteet ovat siinä määrin pieniä, että urakat, kuten ravintola- ja keittiöremontit, hoituvat yksinään.
Aiemmin Vaattovaaran yritys toteutti laajempia työmaita niin Pohjois-Suomessa kuin Helsingissäkin. Keskeisin paikkakunta niin työmaiden kuin musisointihommien näkökulmasta on kuitenkin ollut Rovaniemi.
”Ennen 19-vuotiaana tapahtunutta muuttoa Rovaniemelle työskentelin ja asuin Kolarissa. Siellä tuli opituksi korjaamaan ja rakentamaan. Lapsuusperheessä oli niukkaa eikä rahaa juuri ollut. Piti opetella tekemään jokseenkin kaikki itse.”
Lapsuusperheen elanto kertyi rakentamisen lisäksi isän perustamasta autokorjaamosta, jossa Pekkakin aluksi työskenteli. Rovaniemelle muutettuaan hän toimi vuosia tanssimuusikkona, aluksi kitaristina ja basistina, sittemmin laulajana. Aluksi ääni oli hänen mukaansa ohut ja hento, kunnes omaa kehoa ja äänen muodostumista kehossa koskeva pohdinta johti ratkaisevaan, laulamisen laatua oleellisesti parantavaan oivallukseen.
”Ihmisen kroppa muun muassa äänenmuodostukseen vaikuttavine kehon osineen on nerokas rakenne. Kun ymmärtää, miten ääni erityisesti laulettaessa muodostuu ja resonoi, on mahdollista parantaa lauluääntään ja laajentaa äänialaansa. Tämä on omakohtainen kokemukseni”, Vaattovaara pohtii.
Keksintöjä, työmaita, laulu- ja soittokeikkoja
Koko työelämänsä ajan Vaattovaara on ollut ennen kaikkea käytännön rakentaja ja keikkamuusikko. Pelkän teorian hallinnalle häneltä ei juuri arvostusta heru, oli kyse sitten rakentamisesta tai yhtyesoitosta.
”Pelkästään nuoteista soittaminen on aika sidottua. Monelle ei jää muistiin kappaleesta mitään, ja kun nuotti tippuu, niin soitto loppuu. Sama pätee siihen, jos on rakentamisessa pelkkää kirjaviisautta – opiskelua tietenkään väheksymättä. Jollei ole omaa ideointia omassa päässä, pelkällä teorialla ei pitkälle pääse.”
Omaa ideointia Vaattovaaralla on riittänyt, keksintöjäkin on tullut tehdyksi. Tekniikka kiinnosti jo varhain, minkä havainnut isä antoi innokkaalle kymmenvuotiaalle tehtäväksi rakentaa tämän kahdelle pikkusiskolle leikkimökin. Sellainen, ensimmäinen Pekka Vaattovaaran rakentama ”talo”, valmistui ilman aikuisten merkittävää apua, mikä valoi itseluottamusta tuleviin töihin.
Yli 60 vuotta myöhemmin työ jatkuu, nyt tosin maantieteellisesti suppeammissa ympyröissä. Rakennusyrittäjänä hän on toiminut runsaat 20 viime vuotta Päijät-Hämeessä muutettuaan vuonna 2003 Lahteen.
”Aion jatkaa laulamista ja rakentamista niin kauan kuin voimia riittää”, kertoo nykyisin Hollolassa asuva Vaattovaara.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Pekka Vaattovaara on rakentanut ja laulanut yli 60 vuotta”