Sähköalan tes-neuvotteluissa kuohuu: työnantajapuoli erotettiin omasta järjestöstään

Sähköalan jumiutuneissa tes-neuvotteluissa koettiin viime viikolla erikoinen tilanne, kun Sähkötekniset työnantajat STTA erotettiin Kiinteistötyönantajat ry:stä ja samalla Elinkeinoelämän keskusliitosta EK:sta. Asiasta kertoi Demokraatti-lehti.

Caverion sai yli 15 miljoonan euron sopimuksen Saksassa

Caverion on sopinut Saksan eläkevakuutusliitto Deutsche Rentenversicherung Bundin kanssa lämmitys-, jäähdytys-, viemäröinti-, ilmanvaihto- sekä turvallisuus- ja palontorjuntajärjestelmien toimittamisesta Berliinissä sijaitsevaan hallintorakennukseen. Hankkeen arvo on 15,6 miljoonaa euroa, ja se sisältää projektin toteutuksen ja johtamisen. Työt kohteessa on jo aloitettu, ja ne valmistuvat vuoden 2016 alkupuolella.

Caverion irtisanoo enintään 56 toimihenkilöä Suomesta

Caverion Suomi Oy on saanut päätökseen syksyn aikana käydyt yhteistoimintaneuvottelut toimihenkilöiden ja ylempien toimihenkilöiden vähentämisestä Suomessa. Neuvottelujen lopputuloksena yhtiö irtisanoo enimmillään 44  toimihenkilöä ja 12 ylempää toimihenkilöä. Lisäksi toimihenkilöitä ja ylempiä toimihenkilöitä voidaan lomauttaa tarpeen mukaan.

Caverion sähköistää Espoon Matinkylän metrokeskuksen Aa-osan

Caverion ja NCC Rakennus ovat tehneet sopimuksen Matinkylän metrokeskuksen Aa-osan sähköistyksestä. Projektin toteutus sisältää sähköasennukset bruttoalaltaan noin 40 000 bruttoneliömetrin laajuisiin tiloihin. Sopimuksen arvo on noin 1,8 miljoonaa euroa. Sähköistystyöt valmistuvat maaliskuussa 2015.

Caverion toimittaa 5 miljoonalla eurolla ilmanvaihto- ja ilmastointijärjestelmiä Saksaan

Caverion asentaa ilmastointi- ja ilmanvaihtojärjestelmät autovalmistajan tehdaslaajennukseen Saksassa. Sopimuksen arvo on 5,5 miljoonaa euroa ja se kattaa projektin toteutuksen. Asennustyöt on jo aloitettu, ja ne valmistuvat helmikuussa 2015.