Aluejohtaja, Tekova Grand
Vahvistamme organisaatiotamme ja haemme aluejohtajaa johtamaan Tekova Grand Oy:n liiketoimintaa. Tekova Grand on yksi Tekovan viidestä alueyhtiöstä, ja se vastaa konsernin suurimmista hankkeista. Yhtiön toiminnan painopiste on Uudellamaalla, mutta hankkeita voidaan toteuttaa harkitusti myös muualla Suomessa. Yhtiön liiketoimintamalli on perustunut pääosin KVR-urakointiin. Jatkossa vaativimpien hankkeiden toteuttamista saatetaan tarjota myös projektinjohtourakointimallilla. Vuonna 2025 Tekova-konsernin liikevaihto oli noin 111 MEUR, josta Tekova Grand -yhtiöllä oli merkittävä osuus. Yhtiötä on tähän asti johtanut konsernin toimitusjohtaja oman työnsä ohessa.
Etsimällämme henkilöllä on hyvät verkostot ja kyky hankkia uusia projekteja tilauskantaan sekä osaamista ja kokemusta KVR- ja projektinjohtourakkamalleista. Jos sinulla on vahvat henkilökohtaiseen tekemiseen perustuvat näytöt verkostoitumisesta, kaupallisista kyvyistä, neuvottelutaidoista sekä sopimusosaamisesta, saatat olla uusi aluejohtajamme.
Millainen on roolisi?
Aluejohtajana johdat Tekova Grand -yhtiötä konsernin strategian tavoitteiden ja arvojen mukaisesti. Vastaat toimitilarakennushankkeiden kaupallisesta kokonaisuudesta aina asiakassuhteen luomisesta sopimuksen allekirjoittamiseen ja tuotantovaiheen käynnistämiseen saakka. Rakennat ja ylläpidät suhteita sekä nykyisiin että uusiin potentiaalisiin asiakkaisiin ja tunnistat markkinasta strategiamme mukaisia liidejä, joita seulot jatkotyöstöön. Valittuja liidejä työstät määrätietoisesti eteenpäin, jotta tilauskantaamme kertyy tavoitteiden mukaista liiketoimintaa.
Osana tarjousprosessia vastaat teknisestä tuotteistuksesta, tarjouslaskennasta ja tarjousaineistosta sekä riskiarvioista yhdessä muun tiimin kanssa. Käyt kaupalliset neuvottelut ja laadit urakkasopimukset niin, että ne ovat kattavia, yksiselitteisiä ja ristiriidattomia sekä vastaavat tarjottua sisältöä. Varmistat jo kaupallisessa vaiheessa, että projektin tuotantovaiheella on parhaat edellytykset onnistua ja huolehdit tiedon sujuvasta siirtymisestä koko hankkeen ajan – myynnistä sopimukseen, suunnitteluun, tuotantoon ja aina takuutöihin saakka.
Vastaat oman yhtiösi liiketoiminnan ennustamisesta ja raportoinnista konsernin johdolle. Toimit esimerkkinä positiivisesta, asiakaslähtöisestä ja tulosorientoituneesta toimintatavasta ja työkulttuurista, ja osallistut aktiivisesti koko konsernin toiminnan kehittämiseen. Työskentelet Tekovan Vantaan päätoimipisteessä.
Mitä toivomme sinulta?
- Tehtävään soveltuvaa koulutusta ja kokemusta.
- Osaamista KVR- ja projektinjohtourakointimalleista sekä -sopimuksista.
- Hyviä ihmissuhdetaitoja ja valmiita verkostoja rakennuttajiin sekä kumppaneihin.
- Valmiuksia neuvotella kansainvälisten toimijoiden kanssa ja sujuvaa englannin kielen taitoa.
- Positiivista draivaavaa asennetta sekä toimeenpano- ja paineensietokykyä.
- Yrittäjähenkisyyttä, tulosorientoituneisuutta ja luovaa ratkaisukyvykkyyttä.
- Intohimoa oppia uutta sekä valmiutta itsenäiseen ”kädet savessa” -työskentelyyn.
Tarjoamme sinulle:
- Toistaiseksi voimassa olevan työsuhteen listautuneessa, kasvavassa yhtiössä.
- Vastuun kehittää konsernin merkittävää liiketoiminta-aluetta.
- Konsernin tukipalvelut sekä olemassa olevan tuotanto-organisaation vahvan osaamisen.
- Mahdollisuuden päästä näyttöjen kautta osakkaaksi Tekova Grand -yhtiöön.
- Tilaisuuden oppia, kehittyä ja kehittää liiketoimintaa yhdessä huippuammattilaisten kanssa.
- Kokemukseen ja näyttöihin pohjautuvan palkan sekä motivoivan palkitsemisjärjestelmän.
Kiinnostuitko tehtävästä? Lähetä hakemuksesi yhdessä CV:n ja palkkatoiveesi kanssa 31.8.2026 mennessä osoitteeseen hakemukset@tekova.fi. Liitä hakemukseen myös oma tiivis näkemyksesi siitä, millä tavoin ja millaisella aikataululla hankkisit uusia projekteja Tekovan tilauskantaan. Hakemukset käsitellään luottamuksellisina.
Lisätietoja tehtävästä antaa Minerva Partnersin Senior Consultant Kari Kuosmanen, 040 753 3520, kari.kuosmanen@minervapartners.fi.
