
Tervetuloa vaativien rakennushankkeiden pariin!
Haemme nyt projekti-insinööriä Jyväskylään
Tehtävä sijoittuu Itä-Suomen yksikköömme, jossa rakennamme esimerkiksi toimitiloja, kouluja, teollisuuskohteita ja sairaaloita. Viimeaikaisia kohteitamme ovat esimerkiksi Fazerin suklaatehdas Lahdessa ja asuntokohde Kalanteri Jyväskylässä.
Tiedot työsuhteesta
Ensimmäinen hankkeesi on toimitilahanke Jyväskylässä. Tehtävä on vakituinen ja toivottu aloitusajankohta 1.7.2026. Hankkeen arvioitu valmistumisaika on keväällä 2028.
Toimipaikkasi sijaitsee työmaalla. Jatkossa työ voi edellyttää matkustamista uusien hankkeiden mukana myös Jyväskylän ulkopuolelle.
Miltä roolisi tulisi meillä näyttämään?
Tehtäväkenttäsi sisältää monipuolisen kirjon erilaisia vastuita hankkeen tarpeen mukaan. Ensimmäisessä projektissa vastaat kustannushallinnasta, laadusta ja dokumentoinnista.
Vaihtoehtoisesti vahvuuksiasi voivat olla myös suunnittelunohjaus ja aikatauluhallinta, sillä voimme muotoilla työtehtäviä muun tiimin kesken.
Edistät hankkeitamme erinomaisilla vuorovaikutustaidoillasi ja viet vastuullasi olevat tehtävät laadukkaasti maaliin itseohjautuvaan tyyliisi.
Sinulle on mieluista ottaa ohjat omiin käsiisi ja priorisoida vastuukenttääsi asiantuntemuksellasi.
Liity asiantuntevaan joukkoomme!
Pääset kasvattamaan asiantuntemustasi ja menestymään osaavien kollegoiden tukemana vaativien hankkeiden parissa. Tutustu myös henkilöstöetuihimme.
Mitä toivomme sinulta?
- rakennusteknistä koulutusta (RKM, RI AMK/DI tai teknikko)
- edellä mainittujen vastuualueiden hallintaa ja kokemusta kyseisistä tehtävistä
- sujuvaa suomen kielen taitoa
- sitoutumista arvoihimme ja halua edistää niitä omassa työssäsi
Lisätiedot ja hakuohjeet
Työpäällikkömme Toni Tarvainen kertoo mielellään lisää tehtävästä ja projektista. Tavoitat hänet puhelimitse arkisin klo 8-16 välillä 040 351 7025 (poissa 18. – 24.5.). Haethan tehtävää oheisen linkin kautta viimeistään 24.5.2026 ansioluettelosi kera.
Kuullaan pian!