Hyödynnä 1kk/0€ diginäyte!

Suunnittelupäällikkö

Tekova Oyj
Sijainti Pohjois-Pohjanmaa, Pirkanmaa, Uusimaa
Päivämäärät Julkaistu 22.7.2026 Hae viimeistään 7.8.2026

Kokenut suunnittelupäällikkö, tule meille töihin!

Etsimme suunnittelupäällikköä ohjaamaan suunnittelutyötä monipuolisissa hankkeissamme eri puolilla Suomea. Työtehtävän toimipaikka sijaitsee Vantaalla, mutta sopivan henkilön löytyessä toimipaikka voi sijaita myös Tampereella tai Oulussa.

Suunnittelupäällikkönä vastaat kokonaisvaltaisesti yhteistyökumppanikonsulttiemme suunnittelun ohjauksesta ja johtamisesta Tekovan käytäntöjen ja periaatteiden mukaisesti. Varmistat, että suunnittelu etenee aikataulussa, laadukkaasti, kustannustietoisesti sekä yhteensopivana tuotantoon – ja mikä tärkeintä, että lopputulos palvelee sekä asiakasta että projektia kokonaisuutena. Tehtävään voi liittyä myös esihenkilövastuuta.

Työskentelet tiiviissä yhteistyössä projektin eri osapuolten kanssa ja pääset vaikuttamaan siihen, miten hankkeet lähtevät liikkeelle jo alkumetreiltä. Käy katsomassa, millaisia kohteita olemme toteuttaneet ja millaisiin projekteihin myös sinä pääsisit mukaan >

 

Mitä toivomme sinulta?
  • Vähintään viiden vuoden kokemusta vastaavista suunnittelun ohjauksen ja johtamisen tehtävistä.
  • Aiempaa kokemusta suunnittelusta tai työmaatehtävistä.
  • Rakennusalan ammattikorkeakoulu- tai yliopistotasoista koulutusta.
  • Kykyä ohjata ja johtaa yhteistyökumppaneita ja konsultteja ratkaisukeskeisellä otteella.
  • Hyvää suomen kielen taitoa.  Muu kielitaito katsotaan eduksi.

Mikäli työkokemuksesi ei aivan täytä vaatimuksia, mutta koet silti olevasi oikea henkilö Tekovan tiimiin, ole rohkeasti yhteydessä.

Mitä saat meiltä?
  • Toistaiseksi voimassa olevan työsuhteen listautuneessa yhtiössä.
  • Kilpailukykyisen palkan ja motivoivan palkitsemisjärjestelmän.
  • Hyvät työsuhde-edut, kuten Epassin lounas-, liikunta- ja kulttuuriedun käyttöösi.
  • Kehityshakuisen kulttuurin, jossa pääset kasvamaan ammattilaisena.
  • Mahdollisuuden vaikuttaa omaan työnkuvaasi ja tiimin, joka puhaltaa yhteen hiileen.
  • Organisaation, jossa on matala hierarkia, avoin ja välitön työilmapiiri.
  • Suomen laadukkaimmat toimitilaprojektit työpöydällesi.
Tekovalla rakennetaan fiksummin – ja haluamme sinut mukaan!

Lähetä hakemuksesi ja CV:si palkkatoiveineen osoitteeseen hakemukset@tekova.fi. Hae mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 7.8.2026.

Lisätietoja paikasta antaa Tekovan tekninen johtaja Jussi Tolonen sähköpostitse: jussi.tolonen@tekova.fi.

Tutustu lisää Tekovaan »

Avoimet työpaikat

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Viimeisimmät näkökulmat