Eduskunta hyväksyi toukokuussa 2013 rakennusten kosteus- ja homeongelmista kannanoton, joka perustui tarkastusvaliokunnan laajaan raporttiin toimista, joita tarvittaisiin. Kannanotossaan eduskunta peräsi muun ohella rakentamisen laadun parantamista, rakentamisen ohjauksen uudistamista, päteviä ammattilaisia kosteus- ja homevaurioiden korjauksiin, rakennusten terveellisyyttä koskevien määräysten muuttamista, rakennushankkeiden vahingonkorvaus- ja rikosoikeudellisen vastuun sekä takuuaikojen riittävyyden selvittämistä, enemmän rahaa kosteusvaurioiden tutkimukseen sekä sisäilmahaittojen parempaa tunnistamista terveydenhuollossa.
Eduskunnan kirje päätyi valtioneuvoston kautta ympäristöministeriölle. Nyt kun pian on puolitoista vuotta kulunut eduskunnan päätöksestä, monet ovat jo kysyneet, johtiko eduskunnan varsin tiukkasanainen kannanotto joihinkin toimiin.
Kyllä se on johtanut. Vuoden alussa eduskunta hyväksyi maakäyttö- ja rakennuslain muutoksen, jossa edellytetään, että rakennuksen kuntoa selvittävän henkilön tulee olla tehtäväänsä pätevä. Opetus- ja kulttuuriministeriö puolestaan on sisällyttänyt sekä ammatillisen että ammattikorkeakoulun rakennusalan opetusohjelmiin koulutusta kosteus- ja homeasioiden hallintaan. Myös sosiaali- ja terveysministeriö on osaltaan lisäämässä rakennusterveysasiantuntijoiden koulutusta. Tärkeä asia on myös, että kosteudelle ja homeelle altistuminen on saamassa oman Käypä hoito-suosituksen. Ympäristöministeriössä Kosteus- ja hometalkoot jatkuvat.
Jotain on siis tapahtunut, mutta tuskin näillä toimin kosteus- ja homeasioita saadaan kuntoon. Hallituksen budjettiesitystä valmisteltaessa keskusteltiin siitä, että tarvittaisiin lisää rahaa kuntien homekoulujen ja päiväkotien korjaukseen. Sen sijaan että puhutaan, mistä saadaan rahaa hometalojen korjaukseen, pitäisi kysyä, miksi ne ovat homeessa.
Eduskunnan tarkastusvaliokunta esitti mietinnössään myös ”rakentamisen vastuiden säilyttämistä niille toimijoille, jotka tosiasiassa ovat vahingon aiheuttaneet”.
Vastuun tehokkaasta kanavoimisesta tekijöille on puhuttu vuosikymmeniä. Voimassa oleva laki lähtee siitä, että vastuu on rakennushankkeeseen ryhtyvällä. Kunnan rakennusvalvonnalla on velvoite vahtia sitä, että hankkeeseen ryhtyvä ymmärtää huolehtia hänelle kuuluvista tehtävistä.
Rakennusluvan yhteydessä kunnan rakennusviranomainen tarkastaa, että rakentamismääräyksissä annettu vähimmäistaso voi toteutua. Vähimmäistaso on kuitenkin eri asia kuin laatu. Rakentamismääräykset kattavat vain osan rakentamisen aikana esille nousevista kysymyksistä.
Rakentamisen laadun sääntely perustuu lähtökohtaisesti sopimusvapauden piiriin. Ammattimaisessa rakennuttamisessa käytetään säännönmukaisesti rakennusalan järjestöjen keskenään hyväksymiä rakennusalan yleisiä sopimusehtoja (YSE).
YSE sisältää kyllä kohdat rakennustyön eri vaiheiden onnistumisen kirjaamisen merkityksestä ja rakennushankkeeseen ryhtyvän omavalvonnasta. Harvoin olen kuitenkin kuullut, että rakennustyön tarkastusasiakirjaan todella kirjataan rakentamisen aikana havaitut epäkohdat. Kosteus- ja sääolosuhteiden hallinnasta YSE vaikenee.
Vastuunjakoa koskevat ehdot ovat olennainen osa sopimusehtoja. Suorituksen yleinen takuuaika on kaksi vuotta. Tämän jälkeen todistustaakka kääntyy tilaajalle. Tästäkin vastuusta urakoitsija on vapaa, kun kymmenen vuotta on kulunut rakennuskohteen vastaanottamisesta.
Monet rakennuksen puutteet voivat ilmetä vasta pitkän ajan kuluttua. Kaksi vuotta on tähän nähden lyhyt aika.
Hallituksen viime marraskuussa hyväksymä rakennepoliittinen paketti sisälsi kohdan, jonka mukaan kuntien rakennusvalvonta on koottava isommiksi yksiköiksi. Asiaa koskeva valmistelu on käynnissä. Tässä yhteydessä rakennusvalvonnan rooli nousee pakosta keskusteltavaksi. Olisiko valvonnan roolia vahvistettava ja siten parannettava sen mahdollisuuksia puuttua huonoon rakentamiseen?
Kuntien rakennusvalvonnan roolin vahvistaminen ei olisi ollenkaan huono asia. Rakentamishankkeessa vastuunoton pitäisi kuitenkin koskea koko ketjua rakennushankkeeseen ryhtyvästä rakentajiin, pääurakoitsijasta alihankkijoihin, hankkeen valvojiin ja rakennuksen käyttäjiin rakennuksen koko elinkaaren ajan. Huonoa saa, kun kukaan ei välitä.
Tätä artikkelia on kommentoitu 7 kertaa
7 vastausta artikkeliin “Huonoa saa, kun kukaan ei välitä”
tuo juttu pätee hyvin myös pokan omaa ministeriöön ja talvivaaran viranomaisvalvontaan tai paremminkin sen puutteisiin ja osaamattomuuteen.
”Voimassa oleva laki lähtee siitä, että vastuu on rakennushankkeeseen ryhtyvällä. Kunnan rakennusvalvonnalla on velvoite vahtia sitä, että hankkeeseen ryhtyvä ymmärtää huolehtia hänelle kuuluvista tehtävistä.”
Iso osa hometaloista on kouluja, päiväkoteja ja sairaaloita. Siis kunnan rakennuttamia ja kunnan rakennusvalvonnan valvomia. Ja kukahan se valvoo rakennusvalvontoja? Ministeriö.
Muuten: Juhani Pirisellä ja Hannele Pokalla tuntuu olevan eri käsitys Kosteus- ja hometalkoiden jatkosta. Pirisen puolesta täytyy toivoa, että Pokka tietää mistä kirjoittaa.
Kysymys Hannele Pokalle:
Juttelin viime viikolla Finnbuild-messuilla minua viisaampien homeasiantuntijoiden. Heidän viestinsä oli, että yksi suurimmista syistä homeongelmiin on se, että rakennukset ovat täysin omistajansa tietämättömyyden armoilla.
Ministeriö ja rakennusvalvonta on kyllä haukkana vahtimassa rakennusta sen elinkaaren ensimmäisen vuoden aikana, mutta sata seuraavaa vuotta se jätetään valvonnan suhteen heitteille. Seuraukset tunnetaan, sillä kunnissa ensimmäiset säästöt on suunnattu aina kiinteistöjen hoitoon ja kunnossapitoon. Kukaan ammattilainen ei ole ollut sanomassa viran puolesta, että tämä on vastuutonta toimintaa ja tulee kalliiksi homeongelmien muodossa. Riskiä moninkertaistaa se, että näitä rakennuksia tehtäessä kukaan ei ollut mieltänyt hometta ongelmaksi, eikä se talojen ollessa uusia sitä ehkä ollutkaan.
Omakotitaloissa taas omistajat eivät ole yksinkertaisesti tienneet, mitä huollon laiminlyönti tai väärin tehdyt energiansäästötoimet ovat voineet aiheuttaa rakenteille.
Siis, mitä ministeriö aikoo tehdä sen hyväksi, että rakennusvalvonta edes neuvontamielessä koskisi rakennuksen koko elinkaarta? Eli jos valvonta huomaa, että kiinteistö ollaan jättämässä heitteille, se voisi hieman nuhdella ja opastaa omistajaa. Hieman tämän tyyppistä ajatustahan on jo mukana, kun energiatodistuksia tehdään.
En ole innokas byrokratian ystävä, mutta kysyn silti, että voisiko tämän kiinteistön koko elinkaarta koskevan valvonnan hoitaa samassa yhteydessä, kun rakennusvalvontaa organisoidaan muutenkin irralleen nykyisestä kuntarakenteesta?
Yksi rakennustarkastaja voisi erikoistua tähän elinkaariohjaukseen. Vanhojen kiinteistöjen omistajille hän voisi lähettää ystävällisiä kirjeitä, joissa huomautetaan mitä tyypillisiä ongelmia tuon ikäisissä kiinteistöissä voi olla ja mitä kannattaa tehdä, että rakennus pysyy kunnossa. 1970-luvulla rakennetulle omakotitaloalueella hän esimerkiksi voisi pitää asukastilaisuuden, jossa kertoisi, mitä kosteusongelmia tuolle ajalle tyypillisessä valesokkelissa voi olla ja mitä tuon ikäiselle salaojitukselle on syytä tehdä.
Totta on, että maankäyttö- ja rakennuslaissa ja sen pohjalta annetuissa rakentamismääräyksissä, on vanhastaan säädelty rakentamista ja erityisesti uudisrakentamista. Viime vuosina säätelyn kohteena on ollut vielä energiatehokkuus sekä uudisrakentamisen että tällä vaalikaudella myös laajojen peruskorjaushankkeisiin osalta. Samalla rakentamisen käytönaikainen energiankulutus ja päästöjen vähentäminen on ollut painopisteena. Nyt painopiste on siirtymässä laajemmin rakennuksen koko elinkaaren resurssitehokkuuteen. Tässä suhteessa Suomessa on ympäristöarviointityössä kuljettu maailman kärkijoukossa.
Viittaan Suomeen perustetun viranomaisten, yliopistojen ja yritysten yhteiseen Finnish Green Building councilin työhön, jossa on kehitetty meidän olosuhteisiin sopivia ja käytännöllisiä mittareita rakennusten koko eli kaaren ympäristönvaikutusten arviointiin, sekä uudisrakentamisen että olemassa olevan rakennuksen osalle. Niissä mitataan kiinteistönomistajalle tärkeitä asioita kuten kiinteistön elinkaarikustannuksia ja hiilijalanjälkeä. Ympäristöministeriö on tässä myös mukana. Elinkaarimittaristoa varten on kehitetty verkkopohjainen käyttöohje ja rekisteripalvelu, jotka ovat kiinteistönomistajien käytettävissä.
Pitäisikö rakennusvalvonnan puuttua siihen, jos rakennuksen omistaja ei osaa oikein pitää huolta rakennuksestaan ja mahdollisesti siten aiheuttaa rakennukselle vahinkoa?
En ulkoistaisi rakennuksesta huolenpitoa viranomaisille, vaan lähden siitä, että rakennuksen omistajan on pidettävä huolta rakennuksestaan. Selvää on, että varsinkin uudet rakennukset sisältävät jo paljon tekniikkaa ja teknologiaa, joten ilman ammattilaisia tuskin selviää. Itsekin ostan vuosittain huoltopalvelut jätevesipumpulleni. En minä sille mitään osaisi itse tehdä ja haluan huolehtia, että se toimii ja on kunnossa.
Taloyhtiöissä korostaisin suunnitelmallisen kiinteistönpidon merkitystä. Kiinteistöjen ylläpitoon tarkoitettujen työkalujen kuten kuntoarvioiden, kuntatutkimuksen ja energiakatselnuksen avulla voidaan tunnistaa rakennuksen korjaus- ja kehittämistarpeet.
Ajatukseni on, että huolletaanhan autoakin, miksei sitten talojen kunnosta pidettäisi huolta. Rakennuksessa on vielä enemmän omistajan rahaa kiinni kuin autossa.
Hyvä kysymys on myös, miten nykyään kunnissa kunnan omien rakennusten kuten päiväkotien ja koulujen kunnossapidosta huolehditaan, kun kuntien organisaatiot ovat muuttuneet monimutkaisiksi ja tuntuu, että tilaajat ja käyttäjät ovat kaukana toisistaan. Suunnitelmallisen kiinteistönpidon tilassa on varmasti suuria eroja kuntien välillä ja kunnan sisälläkin.
Seppo,
nyt ollaan asian ytimessä… rakennusten elinkaarin kunnossapito ja huolto on todella tuuliajolla. Tähän eduskunnan tarkastusvaliokuntakin puuttui 5/2013. Edusunta velvoitti hallituksen toimenpiteisiin asian suhteen. Hallitus on siirtänyt tehtäviä YMlle.
Rakennusvalvonnan toimivalta käytännössä päättyy, kun rakennus on otettu käyttöön. Luonnollisesti MRLn mukaan rakennusvalvonnalle kuuluu jatkuvan valvonnan työ, mutta käytännössä tämä ei ulotu syvällisesti rakennuksen elinkaareen. Kuten eduskunnan tarkastusvaliokunnan lausunnossakin todetaan, olisi järkevää kehittää neuvontaa ja opastusta rakennuksen käytön ajalle. Tämä työ voisi luontevasti sopia kunnalliselle rakennusvalvonnalle kunhan tehtävään varataan riittävä resurssi. Rakennusvalvonnat toimivat rakentamisen ytimessä, operatiivisessa kentässä. Vastaavaa roolia muilla viranomaisilla ei tällä hetkellä ole.
Tällä hetkellä rakennusvalvonnan toiminta on ns. valinkauhassa: jatkuuko kunnallinen rakennusvalvonta vai laajeneeko se alueelliseksi. Toisaalta palataanko hoitamaan vähimmäistason valvontaa vai suunataanko toimintaa vähimmäistason valvonnan lisäksi myös rakentamisen ja rakennusten elinkaaren ylläpidon ohjaukseen ja neuvontaan.
Oulussa olemme etunojaisesti käynnistäneet korjausrakentamisen ja rakennuksen elinkaarihuollon ohjaustyön uudisrakentamisen ennakoivan ohjaustyön innoittamana ja saatujen kokemusten pohjalta. Olemme kehittäneet YMn tuella http://www.energiakorjaus.info ohjaustyökalujen kehittämisen. Vanhojen rakennusten huollon ja korjaamisen ohjaus on käynnistetty sekä pientalojen että kerrostalojen omistajille. Tällä hetkellä ohjaus ja neuvonta työllistää 2-3 henkilöä Oulun rakennusvalvonnassa. aiheeseen liittyviä seminaareja on pidetty useita kymmeniä parin vuoden aikana. Yksilöllisiä ohjauksia on myös ollut satoja. Yleisön palaute on ollut lähes pelkästään myönteistä. Tärkeää on olla enemmän kätilönä synnytyksessä kuin poliisina rikospaikalla.
Kosteus- ja hometalkoisiin liittyen olemme käynnistämässä tehostettua ohjaus ja neuvonta palvelua rajatulle vanhalle omakotitaloalueelle. Ohjaustyö on taitolaji, jottei sitä mielletä holhoamiseksi eikä käskyttämiseksi. Siis ei pakolla vaan hoksauttamalla.
Pekka Seppälä, laatupäällikkö, TkL
Oulun kaupunki, rakennusvalvonta
”Kannanotossaan eduskunta peräsi muun ohella rakentamisen laadun parantamista, rakentamisen ohjauksen uudistamista, päteviä ammattilaisia kosteus- ja homevaurioiden korjauksiin, rakennusten terveellisyyttä koskevien määräysten muuttamista, rakennushankkeiden vahingonkorvaus- ja rikosoikeudellisen vastuun sekä takuuaikojen riittävyyden selvittämistä, enemmän rahaa kosteusvaurioiden tutkimukseen sekä sisäilmahaittojen parempaa tunnistamista terveydenhuollossa.”
Tuo viimeinen kohta tässä huolestuttaa. Jos on tietämättömyyttä kiinteistöpuolella, todellinen asenneongelma ja tiedon puute löytyy terveydenhuollosta. Ja pahempaa on tulossa. ’Virallisen tahon’ antama lääkärikunnan koulutus on sillä kannalla, ettei potilaita tarvitse allergiatestein ja vasta-ainekokein lainkaan tutkia. Oireilevaa potilasta jäädään seuraamaan, lääkitsenään ja lopulta ohjataan kognitiiviseen psykoterapiaan, jonka tavoitteena on hyväksyä oireet ja sairastelu. Psykoterapia se vasta kalliiksi tuleekin! Mitään sisäilmapoliklinikoita ei maassamme edelleenkään ole. Tällä hetkellä vain varakkaat pääsevät yksityislääkäreiden kautta testeihin ja tutkimuksiin. Julkisella puolella pyöritetään päätä ja sanotaan oireiden olevan psykosomaattisia.
Lääkärikunnassa on kaksi koulukuntaa 1. Oireet tulkitaan psykosomaattisiksi/luulotaudiksi ja katsotaan, että ihmisessä on vika kun oireilee/sairastuu. 2 Toinen koulukunta katsoo, että vika on rakennuksessa kun ihminen sairastuu. Olen jälkimmäisellä kannalla. Juopa kahden koulukunnan välillä on vain kasvanut.
Olen Pokan kanssa samaa mieltä: kohtuuton taakka laadusta sälytetään tilaajalle/rakennuttajalle. Säädöksiä ja erityisesti YSE on uusittava.
Eihän autojen tyyppiviatkaan ole kuljettajan vika. Rakennuksissa vastaavat ”tyyppiviat” , johtuvatko ne kelvottomista säädöksistä, ammattitaidottomasta suunnittelusta, rakennusvalvonnan ”mukatarkastuksista” tai ala-arvoisesta rakentamisesta, sälytettään tilaajan/kiinteistönhoidon tai jopa siivoojan kontolle. Ei taida onnistua millään muulla alalla!