Uusi yhtiö satsaa 150 miljoonaa euroa biojalostamoihin

Kuopiolainen Green Fuel Finland -yhtiö kaavailee Suomeen 20:tä puupohjaista biojalostamoa. Uusi yhtiö satsaa ensiksi kolmeen laitokseen 150 miljoonaa euroa. Toimitusjohtaja Timo Saarelaisen mukaan rakentaminen alkaa ensi keväänä. Minne Itä- ja Keski-Suomeen ne syntyvät, ratkeaa lähikuukausina. Kolme jalostamoa tietää 300:aa työpaikkaa.

Rakentamisen palkkasumman kasvuvauhti kiihtyi taas elokuussa

Rakentamisen palkkasumman kasvuvauhti kiihtyi jälleen selvästi elokuussa, kun se oli aiemmin kesällä osoittanut jo hieman hidastumisen merkkejä. Alan palkkasumma oli kuluvan vuoden elokuussa peräti 10,0 prosenttia suurempi kuin viime vuoden vastaavana aikana. Heinäkuussa rakentamisen palkkasumman vuotuinen kasvuvauhti oli 7,1 prosenttia, kesäkuussa 7,6 prosenttia ja toukokuussa 9,4 prosenttia. Nämä tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen palkkasummakuvaajista.

Rakentamisen kasvu hyytyy ensi vuonna

Rakennusteollisuus RT arvioi tuoreessa suhdannekatsauksessaan, että rakentaminen kasvaa vielä tänä vuonna 4 prosenttia, mutta ensi vuonna rakentamisen määrä jää kuluvan vuoden tasolle. Vaikka yleinen taloustilanne on jo heikentynyt, muutokset vaikuttavat rakentamiseen viipeellä. Siten ensi vuoden alkupuolisko jatkuu vielä rakentamisessa kohtuullisena jo käynnistettyjen kohteiden ansiosta. Loppuvuonna rakentaminen saattaa kuitenkin kääntyä selvään laskuun.

Rakennuskustannukset jatkoivat kohoamistaan syyskuussa

Rakennuskustannusten nousu jatkui alkusyksystä. Rakennuskustannukset nousivat elokuusta syyskuuhun 0,2 prosenttia. Työpanosten hinnat nousivat kuukauden aikana 0,2 prosenttia, tarvikepanosten hinnat 0,3 prosenttia ja muiden panosten hinnat 0,4 prosenttia. Nämä tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen rakennuskustannusindeksistä.

Olkiluodon kolmosyksikön valmistuminen voi venyä vuoteen 2014

Olkiluodon kolmannen ydinvoimalaitosyksikön laitostoimittaja Areva-Siemens-konsortio on toimittanut Teollisuuden Voima Oyj:lle uutta tietoa rakennustöiden edistymisestä. Saamansa tiedon perusteella TVO arvioi, että kolmosyksikön valmistuminen voi viivästyä vuoteen 2014. Alun perin Olkiluoto 3 piti ottaa käyttöön jo vuonna 2009, mutta aikataulua on lykätty moneen otteeseen. Viimeksi marraskuussa 2010 kolmosyksikön valmistumisajankohdaksi päivitettiin vuoden 2013 jälkipuolisko.

Tampereen Vuorekseen suunnitellaan puukerrostaloaluetta

Tampereelle suunnitellaan laajaa puutaloaluetta, johon tulisi myös puurakenteisia kerrostaloja. Vuoreksen Isokuuseen on tarkoitus rakentaa yli 3000 asukkaan asuinalue. Suunnitelmien mukaan Isokuuseen tulee noin 1650 asuntoa, joista noin 500-700 toteutetaan puurakenteisiin taloihin. Näistä noin puolet on tarkoitus rakentaa puukerrostaloihin.

Verohallinto lisää ulkomaisten rakennusalan yritysten valvontaa

Rakennusalan tarkastuksissa löytyneiden puutteiden vuoksi Suomen Verohallinto lisää ulkomaisiin rakennusalan yrityksiin kohdistuvaa ohjausta ja verovalvontaa. Verohallinto muun muassa valvoo entistä tarkemmin sitä, syntyykö ulkomaisille yrityksille Suomeen kiinteä toimipaikka, vaikka toimintaa aloitettaessa on ilmoitettu, että kiinteää toimipaikkaa ei synny. Ulkomaalainen yritys on verovelvollinen Suomeen, jos sillä on kiinteä toimipaikka Suomessa.

YIT antoi tulosvaroituksen

YIT Oyj on alentanut vuoden 2011 liikevoittoa koskevaa ohjeistustaan. YIT arvioi nyt, että sen toimialojen yhteenlaskettu liikevoitto vuonna 2011 kasvaa vuoteen 2010 verrattuna. Vuoden 2010 tilinpäätöksen julkistuksen yhteydessä (4.2.2011) antamissaan näkymissä YIT arvioi, että vuonna 2011 sen toimialojen yhteenlaskettu liikevoitto kasvaa selvästi vuoteen 2010 verrattuna.