Ylijäämämassojen käsittelyyn löytyy monta keinoa Helsingissä

Talon- ja infrarakentamisen yhteydessä muodostuvien, muuhun maanrakentamiseen kelpaamattomien ylijäämämassojen loppusijoitus on akuutti ongelma Helsingissä ja pitemmällä tähtäyksellä myös muissa pääkaupunkiseudun kunnissa. Helsingin kaupungin ja Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto Rakli ry:n asian tiimoilta järjestämän hankintaklinikan mukaan ylijäämämassojen muodostamaan ongelmaan on kuitenkin olemassa keinoja.

Delete Group osti kolme ympäristöpalvelualan yhtiötä

Teollisuuden ja rakentamisen ympäristöpalveluihin keskittynyt Delete Group ostaa kolme ympäristöpalveluihin erikoistunutta yritysryhmää: Lifa Palvelut, ASB-yhtiöt sekä Envirocin. Kaikki ostetut yritykset tulevat osaksi Delete Groupin Erikoispurku-liiketoiminta-aluetta. Kaupan myötä Delete Groupin konserniyhtiöiden proforma-liikevaihto nousee yli 50 miljoonaan euroon ja työntekijämäärä lähes 400:aan.

Kauppakeskus Willan ensimmäinen vaihe nousi harjakorkeuteensa Hyvinkäällä

Kauppakeskus Willan työmaalla Hyvinkään kaupungin keskustassa on vietetty ensimmäisen vaiheen harjannostajaisia torstaina 9. kesäkuuta. Willan harjannostajaiset ovat merkittävä välietappi Hyvinkään keskustakorttelin kehittämisprojektissa, joka käynnistyi vuonna 2005. Kauppakeskus Willan ensimmäisen vaiheen toteutus on edennyt aikataulussa, ja se valmistuu keväällä 2012. Ensimmäisen vaiheen rakentamisesta vastaa YIT Rakennus Oy.

Jukka Hämäläinen nimitettiin Casatinon toimitusjohtajaksi

Diplomi-insinööri, MBA Jukka Hämäläinen (56) on nimitetty palvelurakentamiseen erikoistuneen Casatino Oy:n toimitusjohtajaksi heinäkuun alusta alkaen. Hämäläinen on kokenut liikkeenjohtaja, ja hän on työskennellyt useissa suomalaisissa ja kansainvälisissä keskisuurissa yrityksissä. Hänen viimeisimmät työtehtävänsä olivat Fenestra Oy:n ja Design Talo Oy:n toimitusjohtajan tehtävät.

Rakennusalan ulkomaiset tytäryhtiöt siirtymässä pois EU-maista

Suomalaiset yhtiöt näyttävät siirtäneen rakennusalan ulkomaista toimintaansa enenevässä määrin EU-maista unionin ulkopuolisen Euroopan maihin. Suomalaisten ulkomailla omistamien rakennusalan tytäryhtiöiden määrä kasvoi 239 yritykseen vuonna 2009, kun vuotta aiemmin määrä oli 235. Samaan aikaan suomalaisomisteisten rakennusalan ulkolaisten tytäryritysten määrä EU-maissa supistui selvästi ja kasvoi EU:n ulkopuolisissa Euroopan maissa. Nämä seikat käyvät ilmi Tilastokeskuksen tilastoista.

Raju aloitustahti paisutti asuntotarjontaa pääkaupunkiseudun ulkopuolella

Myynnissä olevien uusien asuntojen määrä kääntyi rajuun kasvuun tammi-toukokuussa pääkaupunkiseudun ulkopuolella, ilmenee Rakennuslehden markkinakatsauksesta. Muutoksen vauhtia kuvastaa se, että kymmenen vuoden seurantajakson aikana vain kerran asuntotarjonta on lisääntynyt yhtä paljon neljän kuukauden aikana. Asunnoista uhkaakin tulla ylitarjontaa, sillä kauppa on kääntynyt lievään laskuun samaan aikaan asuntoaloitusten kiihtymisen kanssa.

Selvitys: Jyväskylän Keljonlahden voimalaitosinvestointi oli kannattava

Jyväskylässä sijaitsevan Keljonlahden voimalaitoksen rakentaminen oli kannattava investointi. Näin on siitäkin huolimatta, että voimalaitoksen rakentamisen kustannukset paisuivat reilulla 30 prosentilla budjetoidusta. Tämä käy selville Pöyry Management Consulting Oy:n laatimasta voimalaitosprojektin yhteenvedosta.

Kalevanrinteen osayleiskaava etenee Tampereella

Tampereen kaupungin yhdyskuntalautakunta hyväksyi Kalevanrinteen osayleiskaavaehdotuksen kokouksessaan tiistaina 7. kesäkuuta. Osayleiskaava menee vielä kaupunginhallituksen ja -valtuuston hyväksyttäväksi. Kalevanrinteen osayleiskaavaehdotuksen alue rajautuu pääpiirteissään Kalevanharjuun, Takojankatuun, Sammon valtatiehen ja Hervannan valtaväylään. Käyttötarkoituksen muutos osayleiskaava-alueella mahdollistaa noin 1 500 uuden asukkaan sijoittumisen alueelle.