YIT toteuttaa jätteiden putkikeräysjärjestelmät Jätkäsaareen ja Kalasatamaan

Helsingin kaupungin omistamat yhtiöt, Kalasataman jätteen putkikeräys Oy ja Jätkäsaaren jätteen putkikeräys Oy, ovat tehneet päätöksen hankkia Kalasataman ja Jätkäsaaren uusille asuinalueille jätteiden putkikeräysjärjestelmän YIT:ltä. Investointien arvo on noin 80 miljoonaa euroa ja ylläpidon arvo noin 20 miljoonaa euroa. Investoinnit toteutetaan alueiden rakentamisen edetessä vuosina 2012-2030 ja ylläpitojakso on noin 20 vuotta investointien valmistuttua.

Andament sai tieurakan Oulun seudulta

Andament Oy on solminut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen kanssa sopimuksen urakasta ”Valtatien 4 leventäminen välillä Alatemmes-Haaransilta, ST”. Urakka toteutetaan ST-urakkana (suunnittele ja toteuta), jossa urakoitsija laatii lopullisen rakennussuunnitelman lähtötietojen, tuotevaatimuksien ja lisätutkimuksien perusteella sekä toteuttaa suunnitelmien mukaiset rakennustyöt. Urakkasumma on noin 3,5 miljoonaa euroa.

Ramirent ja Veidekke tekivät uuden yhteistyösopimuksen

Konevuokrauskonserni Ramirent ja norjalainen rakennuskonserni Veidekke Entreprenør AS ovat solmineet uuden, syyskuun 2013 loppuun asti voimassa olevan yhteistyösopimuksen. Uusi sopimus koskee koneiden ja laitteiden vuokrausta koko Norjassa. Sopimus astuu voimaan kesäkuun 2011 alusta.

Insinööritoimisto Reijo Patronen fuusioidaan Finnmap Consultingiin

Insinööritoimisto Reijo Patronen Oy fuusioituu FMC Groupin emoyhtiöön Finnmap Consulting Oy:hyn tiistaina 31. toukokuuta. Finnmap Consulting osti Insinööritoimisto Reijo Patrosen koko osakekannan maaliskuussa 2010. Fuusion perusteena on FMC Groupin konsernirakenteen selkeyttäminen. Insinööritoimisto Reijo Patrosen vakiintunutta toimintaa jatketaan ja kehitetään FMC Groupin toimialaorganisaatiossa.

Joensuun Ellin opiskelija-asuntohanke edennyt harjakorkeuteensa

Joensuun Leinikkitie 4:ään valmistuu elokuussa 79 uutta opiskelija-asuntoa tontilta purettujen, vuonna 1963 valmistuneiden rivitalojen tilalle. Opiskelija-asunnot Oy Joensuun Ellin rakennuttaman hankkeen harjannostajaisia vietettiin torstaina 27. toukokuuta. Talot ovat kaksikerroksisia, porrashuoneilla toisiinsa kytkettyjä ja perusmuodossaan kahdeksan asunnon noppia. Taloja on yhteensä 11 ja niiden kerrosala 4 500 neliömetriä.

Rakentamisen luottamus hieman keskimääräistä parempi toukokuussa

Rakentamisen luottamusindikaattori vahvistui toukokuussa yhdellä pisteellä ja on tällä hetkellä hieman pitkän aikavälin keskiarvoa parempi. Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n kuukausittaiseen suhdannetiedusteluun perustuvan rakentamisen luottamusindikaattorin kausitasoitettu saldoluku on toukokuussa +1, kun lukema oli huhtikuussa 0 ja pitkäaikainen keskiarvolukema on -5.