Suomen NCC:n liikevaihto ja tilauskanta kasvoivat

NCC-yhtiöiden liikevaihto Suomessa kasvoi viime vuonna 805 miljoonaan euroon edellisvuoden 708 miljoonasta eurosta. Talonrakentamisen osuus viime vuoden liikevaihdosta oli 606 miljoonaa euroa. Myös rakentamisen laskuttamaton tilauskanta kasvoi vastaten kymmenen kuukauden liikevaihtoa. NCC ei julkista erillisinä Suomen tuloslukuja.

Jan Vapaavuori moittii Helsingin seudun kuntia aiesopimuksesta lipsumisesta

Asuntoministeri Jan Vapaavuori antaa osalle Helsingin seudun kunnista sapiskaa siitä, että ne ovat luistaneet vuonna 2008 solmitun asunto- ja tonttitarjontaa koskevan aiesopimuksen mukaisista toimenpiteistä. Osa sopimuksen allekirjoittaneista 14 kunnasta ei Vapaavuoren mukaan ole edes aidosti pyrkinyt niille asetettuihin tavoitteisiin. Asuntoministeri, muut valtion edustajat sekä Helsingin seudun kuntajohtajat arvioivat aiesopimuksen tuloksia 9. helmikuuta.

SRV osti Niittytorin ostoskeskuksen Cordea Savillsilta

Brittiläinen kiinteistörahastoja hallinnoiva Cordea Savills on myynyt SRV:lle Niittytorin ostoskeskuksen Espoosta. Niittykummun tulevan metroaseman vieressä sijaitseva Niittytori on rakennettu vuonna 1992. Cordea Savillsin omistuksessa rakennus oli neljä vuotta. Rakennuksen vuokrattava pinta-ala on noin 4 000 neliömetriä, ja se on täyteen vuokrattu. Keskuksen päävuokralaiset ovat Kesko ja Alko, molemmat pitkillä vuokrasopimuksilla.

Viidennes rakennusfirmoista aikoo lisätä ulkomaisten työntekijöiden määrää

Rakennusalalla toimivista Elinkeinoelämän Keskusliitto EK:n jäsenyrityksistä 21,8 prosenttia kaavailee lisäävänsä ulkomaalaisten työntekijöidensä määrää vuosina 2011-2013. Lisäystarve on kuitenkin vähentynyt huomattavasti vuoden takaisesta, jolloin vielä joka toinen alan yritys aikoi lisätä ulkomaalaisten määrää. Tämä käy ilmi EK:n lokakuussa jäsenyrityksilleen tekemästä henkilöstö- ja koulutustiedustelusta.

Gazprom myy Ohta Centerin tonttinsa Pietarissa

Pietarin kulttuuriväki ja muut kaupungin historiallisen kuvan vaalijat Venäjällä ja maailmalla huokaisivat helpotuksesta. Gazprom ilmoitti vuosisadan hankkeeksi ylistetyn Ohta Center -hankkeensa peruuttamisesta. Nevan ja Ohtajoen risteyksessä sijaitsevaa 4,5 hehtaarin tonttia rajaavaan aitaan tuli ilmoitus tontin myymisestä.