Kilpailuvirasto kritisoi kaupan kaavoituksen lakiesitystä

Kilpailuvirasto moittii ympäristöministeriön valmistelemaa kaupan kaavoitusta koskevaa maankäyttö- ja rakennuslakiehdotusta. Sääntelyä tarkastelleessa raportissaan Kilpailuvirasto kritisoi lakiesityksen vaikutusarviointia puutteelliseksi. Ongelmana nähdään se, pystytäänkö lailla edes vaikuttamaan niihin asioihin, mihin sillä pyritään.

Rkl R. Muhonen sai linjasaneerausurakan Helsingistä

Korjausrakentamiseen erikoistunut Rakennusliike R. Muhonen Oy on saanut 88 asuntoa koskevan linjasaneerausurakan Helsingin Ullanlinnasta. Vuonna 1961 rakennettu kahdeksankerroksinen kohde sijaitsee osoitteessa Laivurinkatu 35. Kokonaisurakkana toteutettava hanke käynnistyy maaliskuussa 2011 ja valmistuu toukokuussa 2012. Urakan arvo on noin 3 miljoonaa euroa.

Rakennuskustannukset nousussa vuoden alussa

Rakennuskustannukset jatkoivat nousuaan vuoden 2011 alkajaisiksi. Rakennuskustannusten kokonaisindeksi kipusi 0,4 prosenttia viime vuoden joulukuusta tammikuuhun 2011 ulottuvalla kuukauden jaksolla. Työpanosten hinnat kohosivat 0,4 prosenttia ja tarvikepanosten hinnat 0,3 prosenttia. Muiden panosten hinnat nousivat 0,7 prosenttia, kun etenkin jätemaksut kallistuivat voimakkaasti. Nämä tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen rakennuskustannusindeksistä.

Hyvä vuoden 2010 jälkipuolisko pelasti SRV:n tuloksen

SRV-konsernin liikevaihto kasvoi viime vuoden viimeisellä neljänneksellä lähes kolmanneksen vuoden 2009 vastaavaan jaksoon verrattuna. Samalla yhtiön tulos ennen veroja liki tuplaantui. Hyvä vuoden jälkipuolisko pelasti myös SRV:n koko vuoden 2010 tuloksen. Ensimmäisellä vuosipuoliskolla yhtiö teki vielä nollatuloksen. Vahva tilauskannan kasvu antaa hyvät lähtökohdat myös kuluvalle vuodelle. SRV odottaakin vuoden 2011 liikevaihdon ja tuloksen ennen veroja ylittävän viime vuoden tason.

Rakentamisen avoimet työpaikat liki tuplaantuivat loppuvuonna

Rakentamisen alalla avoinna olevien työpaikkojen määrä lähes kaksinkertaistui viime vuoden viimeisellä neljänneksellä. Rakentamisen parissa oli loka-joulukuussa 2010 avoinna noin 1 900 työpaikkaa, kun vuotta aiemmin niitä oli 1 000. Nämä seikat käyvät ilmi Tilastokeskuksen tilastoista, joiden mittausajankohta oli vuoden 2010 viimeisen neljänneksen osalta 1. joulukuuta.

Ramirentin meno parani selvästi loppuvuonna

Konevuokraamo Ramirent Oyj kohensi liikevaihtoaan ja tulostaan viime vuoden viimeisellä neljänneksellä reippaasti vertailujaksosta. Myös koko vuoden 2010 osalta yhtiön liikevaihto ja tulos paranivat edellisvuodesta, vaikkakin lievemmin kuin loppuvuodesta. Sen sijaan suhteellinen kannattavuus jäi himpun verran vuoden 2009 tasosta. Vielä vuoden 2010 alkupuoliskolla alhaiset hinnat ja heikko käyttöaste rasittivat yhtiön tulosta. Ramirent odottaa tuloksensa kohenevan tänä vuonna muun muassa hintojen nousun myötä.

Taneli Hassinen Finnairilta SRV:n viestinnän ja markkinoinnin vetäjäksi

Taneli Hassinen (49) on nimitetty SRV Yhtiöt Oyj:n viestintä- ja markkinointijohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi 15. maaliskuuta alkaen. Hän siirtyy tehtävään Finnair Oyj:stä, jossa hän on toiminut talousviestinnästä ja sijoittajasuhteista vastaavana johtajana.