Maarakennusalan kustannukset laskivat 4,4 prosenttia syyskuussa 2009

Maarakennusalan kustannukset laskivat 4,4 prosenttia vuoden 2008 syyskuusta vuoden 2009 syyskuuhun kestäneellä jaksolla. Kustannusten vuosimuutos vaihteli osaindekseittäin päällysteiden -10,7 prosentista maarakenteiden -0,7 prosenttiin. Nämä tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen maarakennuskustannusindeksistä.

Hyvinkään keskustan kauppakeskushankkeen sopimukset allekirjoitettu

Hyvinkään keskustaan tulevan Keko-kauppakeskuksen lopulliset tonttikauppakirjat ja hankesopimus on allekirjoitettu Hyvinkään kaupungin ja toteuttajaosapuolten välillä 16. lokakuuta. Liike-, toimisto- ja asuinrakentamista sisältävän hankkeen toteutuksesta vastaavat YIT Rakennus Oy, Helsingin Osuuskauppa Elanto sekä Finesco Invest Oy:n ja CapMan RE II Ky:n muodostama yhteenliittymä. Toteutus merkitsee noin 200 miljoonan euron investointeja.

Sähköala on nyt optimistisempi kuin keväällä

Sähköurakoitsijoiden ja suunnittelijoiden keskuudessa tehty kysely ennakoi laman taittumista. Sähköalan kokonaisvolyymi laskee vielä ensi keväänä, mutta selvästi loiventuen, ja kääntyy nousuun kesällä ja alkusyksystä. Esimerkiksi hintatason osalta alan yritysten näkemykset ovat nyt selvästi paremmat kuin vielä viime keväänä.

Mikkeli kasvattaa investointejaan selvästi vuonna 2010

Mikkelin kaupunginjohtajan talousarvioesityksessä vuodelle 2010 kaavaillaan yhteensä 20,1 miljoonan euron investointeja. Summa on selvästi suurempi kuin kuluvana vuonna, jonka investointimenojen ennuste on 16,8 miljoonaa euroa. Nettoinvestoinnit ovat kuitenkin supistumassa ensi vuonna 8,9 miljoonaan euroon kuluvan vuoden 9,3 miljoonasta eurosta, sillä kaupungin tulojen lasketaan kasvavan noin 3,7 miljoonalla eurolla.

Lahti kaavailee 107 miljoonan euron investointeja rakennus- ja infrahankkeisiin vuonna 2010

Lahden kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirran talousarvioesityksessä vuodelle 2010 kaavaillaan yhteensä 107 miljoonan euron investointeja julkisiin rakennus- ja infrahankkeisiin. Osa hankkeista on kaupungin suoria investointeja ja osa kaupungin tytäryhteisöjen. Hankkeet ovat osa Lahden niin sanottua elinvoimaisuuden lisäämispakettia. Näiden rakentamiseen liittyvien hankkeiden työllistävä yhteisvaikutus on noin 1 700 henkilötyövuotta.

Rakentamisen palkkasumma reippaassa laskussa elokuussa 2009

Rakentamisen palkkasumma kääntyi voimakkaaseen laskuun kuluvan vuoden elokuussa. Palkkasumma jäi 10,9 prosenttia pienemmäksi elokuuhun 2008 verrattuna. Myös kolmen kuukauden jakson tarkastelussa rakentamisen palkkasumma oli kuluvan vuoden kesä-elokuussa 4,0 prosenttia pienempi kuin viime vuoden vastaavalla jaksolla. Nämä tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen palkkasummakuvaajista.

Talonrakennusyritysten korjausrakentamisen liikevaihto kasvoi viidenneksellä vuonna 2008

Vähintään 20 hengen talonrakennusyritysten korjausrakentamisesta kertynyt liikevaihto oli vuonna 2008 kaikkiaan 3,1 miljardia euroa, eli 19,2 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Yritysten koko liikevaihto oli 9,5 miljardia euroa, josta korjausrakentamisen osuus oli 32,1 prosenttia. Uudisrakentamisen supistuttua 5,6 prosenttia korjausrakentamisen osuus kasvoi selvästi edellisvuodesta, jolloin se oli 27,2 prosenttia. Nämä tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen talonrakennusyritysten korjausrakentamisen tilastosta.

Olkiluodon kolmosyksikön rakentamisen ongelmat kasaantuvat

Olkiluotoon rakennettavan kolmannen ydinvoimalaitosyksikön ongelmat lisääntyvät entisestään. Teollisuuden Voima Oyj on arvioinut Olkiluoto 3:n laitostoimittaja Areva-Siemensin tuoreen raportin perusteella, että laitosyksikön valmistuminen saattaa viivästyä kesäkuusta 2012, joka on laitostoimittajan vahvistama tämänhetkinen aikataulu. Avaimet käteen -laitostoimittaja on vastuussa aikataulusta, ja siksi TVO on nyt pyytänyt uutta arviota valmistumisajankohdasta. Lisäksi Säteilyturvakeskus on toistaiseksi keskeyttänyt aliurakoitsijan putkien hitsaustyöt rakennustyömaalla.