Saint-Gobainin Maxit-osto toteutui

Maxit Groupin omistusoikeus on siirtynyt eilen saksalaiselta HeidelbergCementiltä ranskalaiselle Saint-Gobainille. Yrityskauppa toteutui, kun Euroopan komissio hyväksyi 4. maaliskuuta viime elokuussa sovitun järjestelyn. Kaupan myötä Suomen Maxit Oy Ab:sta tulee osa Saint-Gobain -konsernin rakennustuotesektoria. Maantieteellisesti se kuuluu Pohjoismaiden ja Baltian alueeseen.

Kone osti hissiyhtiön Lyonista

Kone on ostanut ranskalaisen ARA Lyon -hissiyhtiön. Pääasiassa Lyonin alueella toimivan ARA Lyonin kaikki toiminnot liitetään Kone Rhône-Alpsin huoltopiiriin. Hissejä modernisoivassa ja huoltavassa sekä uusia laitteita myyvässä ARA Lyonissa työskentelee 37 henkilöä ja sen huoltokannassa on tällä hetkellä noin 1 200 hissiä.

Sponda sopi 200 miljoonan euron lainoista investointien rahoittamiseksi

Sponda Oyj on allekirjoittanut Danske Bankin Helsingin toimiston kanssa sopimuksen 7-vuotisesta 150 miljoonan euron luotosta. Lisäksi kiinteistösijoitusyhtiö sopi Keskinäisen Eläkevakuutusyhtiön Ilmarisen kanssa 7-vuotisesta 50 miljoonan euron luotosta.

Rautaruukki lopettaa Raahen tehtaan sintraamon toiminnan

Rautaruukki lopettaa Raahen tehtaan sintraamon toiminnan vuoden 2011 loppuun mennessä. Raudanvalmistuksen raaka-aineena siirrytään kokonaan käyttämään rautapellettejä, joiden toimituksista Rautaruukilla on ruotsalaisen LKAB:n kanssa pitkäaikainen sopimus. Vuodesta 1964 toimineen sintraamon sulkemispäätös lisää yhtiön poistoja 1,9 miljoonaa euroa vuodessa vuosien 2008-2011 aikana.

Ennuste: Rakentamisen kasvu hiipuu kolmeen prosenttiin 2009

Palkansaajien tutkimuslaitoksen tuoreen suhdanne-ennusteen mukaan rakentaminen säilyy vilkkaana vielä tämän vuoden Suomessa, mutta ensi vuonna alan kasvuvauhti hiipuu kolmeen prosenttiin. Kasvua pitää yllä muu kuin asuinrakentaminen. Maa- ja vesirakentamista kasvattavat suunnitellut julkiset hankkeet.

Valtio rahoittaa ennätyksellisesti uusia liikennehankkeita

Hallitus esittää eilisessä valtiontalouden kehyspäätöksessä vuosille 2009-2012 enemmän uusia liikenneinvestointeja kuin koskaan aiemmin. Puunsaannin edistämiseen tarkoitettujen perusväylien parannustöihin osoitetaan tämän kevään lisäbudjetissa 50 miljoonaa euroa ja neljän vuoden aikana tarkoitukseen varataan uutta kohdennettua rahaa yhteensä 105 miljoonaa euroa. Tämän lisäksi perustienpidon määrärahoja lisätään kehyskaudella 60 miljoonalla eurolla ja uusien liikennehankkeitten aloittamiseen panostetaan aiemman kehyksen ylittäviä varoja 80 miljoonaa euroa.