Jos sinulle tulee Rakennuslehti, rekisteröitymällä saat kaikki rakennuslehti.fi-sisällöt luettavaksesi.
Jos sinulle ei tule Rakennuslehteä, voit silti rekisteröityä, jolloin saat oikeuden kommentoida lukottomia artikkeleita, mutta et pääse lukemaan lukittuja artikkeleita.
Viime vuosina rajusti kasvanut rakennuskonserni SSR Group tavoittelee kovaa kasvua myös lähivuosina. Yhtiö on kuitenkin jo sellaisessa kokoluokassa, että kasvun hallitsemisen merkitys lisääntyy. Esimerkiksi alueyhtiöiden hankkeiden rahoitusta pitää koordinoida.
Suomen kansantalous on ponnistanut pitkän laskun jälkeen nousuun. Rakennusteollisuus RT:n toimitusjohtajaksi valittu Aleksi Randell pohtisi sitä, ollaanko kasvuun ja sen tuomiin mahdollisuuksiin valmiita.
Rakennusinsinööri Janne Rönkkö (43) on nimitetty Omatalo Oy:n toimitusjohtajaksi 1.7.2017 alkaen. Nykyinen toimitusjohtaja Tapio Pitkänen siirtyy toisen työnantajan palvelukseen.
Rakennusteollisuus RT:n toimitusjohtajaksi on nimitetty Aleksi Randell, joka tällä hetkellä toimii Turun kaupunginjohtajana. Randell aloittaa uudessa tehtävässään 9. marraskuuta.
Turun ammattikorkeakoulun hallitus on tänään päättänyt lisätä tekniikan perustutkintojen eli insinöörin ja rakennusmestarin opiskelupaikkoja yli 200 tähän vuoteen nähden. Myös koulutuksen sisältöjä uudistetaan.