Työelämä Merja Mannila Ei kommentteja

Lujatalo uudelleenkouluttaa terveysongelmista kärsiviä timpureita

Lujatalo on voittanut Euroopan työterveys- ja turvallisuusviraston Hyvien käytäntöjen -kilpailussa ykköspalkinnon ikääntyvien työntekijöiden työkyvyn huomiointiin keskittyneessä teemassa.

Sähkövinssit helpottavat villa-peltielementtien asennusta sääsuojan alla. Kuva otettu Kuopiossa Itä-Suomen yliopiston Snellmanian työmaalla.

Vuosien 2016–2017 palkitsemisohjelman tavoitteena oli erityisesti edistää kestävää työtä ja terveenä ikääntymistä ja tuoda esille koko työuran kestävän ennaltaehkäisyn merkitys. Kaksivuotiskausittain järjestettävän kilpailun palkinnot jaettiin Maltalla huhtikuussa.

Kaksivaiheisen kilpailun osallistujat arvioitiin ensin kansallisella tasolla, minkä jälkeen Euroopan tason raati valitsi lopulliset voittajat. Kilpailun tuomaristo painotti erityisesti Lujatalon kehittämiä keinoja työkykyongelmien aikaiseen tunnistamiseen.

Työhyvinvointipäällikkö Sari Tiaisen mukaan Lujatalo on ottanut yrityksessä itse vastuun työkykyongelmien hoidosta sen sijaan, että se olisi ulkoistettu esimerkiksi työterveyshuollolle.

”Yhteistyössä esimiesten, työterveyshuollon ja vakuutusyhtiöiden kanssa haemme ammatillisen kuntoutuksen keinoin pitkäaikaisia ratkaisuja työtehtävien muokkaamiseen. Jos esimerkiksi kirvesmiehelle tulee hankala ja sitkeä selkävaiva, hänen ei kannata sinnitellä omassa työssään, vaan uudelleen kouluttautua esimerkiksi työnjohtajaksi. Parasta-aikaakin meillä on useita timpureita uudelleenkoulutuksessa työnjohtajan tai muuhun kevyempään työhön.”

Tiaisen mukaan työkykyongelmien muuttaminen rahaksi on tuonut tärkeää lisätietoa esimiehille työn muokkauksen merkityksestä ja siten motivaatiota noita toimia kohtaan. Yksi keski-ikäiselle työntekijälle myönnetty työkyvyttömyyseläke voi hyvinkin maksaa yritykselle yhtä paljon, kuin mikä yhden työmaan tulos on.

Työhyvinvointityön myötä sairauspoissaolot Lujatalolla ovat vähentyneet viime vuosina useita prosentteja.Tällä hetkellä yrityksen sairauspoissaoloprosentti on hieman yli 4, mikä on Tiaisen mukaan rakennusalalla hyvä tulos. Lisäksi vanhuuseläkkeelle jäävien määrä on koko ajan lisääntynyt ja vain muutamia joutuu jäämään vuosittain työkyvyttömyyseläkkeelle.

”Ratkaisuja löytyy”

Työturvallisuuspäällikkö Jukka Moilasen mukaan moni alalla ajattelee, että kunhan tämän työmaan vaivoineni selviän. Sen sijaan pitäisi ajatella, miten selviän terveenä eläkeikään asti. Työkyvyn heikkenemiseen pitäisi puuttua mieluummin ennemmin kuin myöhemmin.

”Ratkaisuja ongelmiin löytyy, osapäiväistä työtä, kevennettyä työtä, työkokeiluja tai uudelleen kouluttautumista. Pääasia on, ettei yritä sinnitellä kestokykynsä äärirajoilla. Ongelmiin puuttuminen ajoissa on kaikkien etu, isossa kuvassa myös koko Suomen jaEuroopan.”

Osansa työurien pidentämisessä on myös turvallisuuskulttuurilla, jossa Moilasen mukaan on selvästi tapahtunut käänne parempaan. Lujatalon tapaturmataajuus on laskenut kymmeneen, kun se pahimmillaan oli 120. Moilasen mukaan yksi iso tekijä tässä on turvallisuushavaintojen kasvu.

”Vuonna 2010 turvallisuushavaintoja kirjattiin 18, viime vuonna 2243. Meillä on ymmärretty, että havainnoilla kartoitetaan riskipaikkoja, ei etsitä syyllisiä.”

Viime vuonna Lujatalo teki matkapuhelinsovelluksen, TurvaAppin, jonka kautta jokainen yrityksen työmaalla työskentelevä voi nopeasti ilmoittaa turvallisuushavainnostaan. Se kirjautuu automaattisesti järjestelmään. Lisäksi neljällä työmaalla pilotoidaan infotauluja, joissa pyörii myös turvallisuusasiaa.

Lujavire nyt kännykässä

Lujatalo on aiemminkin ansioitunut Euroopan työterveys- ja turvallisuusviraston Hyvien käytäntöjen -kilpailussa. Neljä vuotta sitten Lujatalo sai kunniamaininnan Lujavire-toiminnalleen eri teeman kilpailussa.

Lujavire-toiminta hakee rakennustyömailta hyviä ja työtä helpottavia menetelmiä, toimintatapoja ja apuvälineitä. Aiemmin tuo tietopankki löytyi vain sähköisenä versiona yrityksen järjestelmästä. Nyt tiedot löytyvät uudesta Lujavire-appista, älypuhelinsovelluksesta, jota voivat käyttää kaikki työmaiden työntekijät. Sovelluksen avulla työntekijä voi muun muassa laittaa tilauksen tarvitsemistaan välineistä esimiehelleen.

Vastaa

Rakennuslehden pääuutisia