Kokeile kuukausi maksutta

Asuntojen hinnat nousivat 50 prosenttia tammi–kesäkuussa Venäjällä – nousu hidastumassa

Uusien asuntojen keskimääräiset neliöhinnat kohosivat kuluvan vuoden tammi-kesäkuussa nimellisesti 50 prosenttia vuotta aiempaan verrattuna Venäjällä. Hinnannousu kuitenkin painottui ensimmäiseen neljännekseen ja hidastui toisella neljänneksellä. Hidastuminen johtui muun muassa tarjonnan lisääntymisestä, sillä asuntorakentaminen kasvoi ensimmäisellä vuosipuoliskolla 35 prosenttia. Asiasta kertoi Suomen Pankin Siirtymätalouksien tutkimuslaitos Bofit.

Myös asuntoluottokanta on kasvanut vauhdikkaasti Venäjällä. Asuntoluottokanta oli heinäkuun alussa 360 miljardia ruplaa, mikä oli 160 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Ruplamääräisten asuntoluottojen keskimääräinen korko oli 13,3 prosenttia ja ulkomaan valuutan määräisten luottojen 11,3 prosenttia.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Asuntojen hinnat nousivat 50 prosenttia tammi–kesäkuussa Venäjällä – nousu hidastumassa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat