Selvityksen mukaan suomalaisyhtiöt ovat saattaneet olla liian varovaisia paikallisen rakennushenkilöstön käytössä, eivätkä näin ole täysimääräisesti hyödyntäneet hintatasoltaan kilpailukykyistä työvoimaa. Yritykset ovat kuitenkin lisäämässä venäläisen työvoiman käyttöä, sillä 78 prosenttia haastatelluista yrityksistä suunnittelee palkkaavansa venäläistä työvoimaa vuoteen 2010 mennessä.
Venäläisten rakennusyritysten kilpailukyvyn kasvu ja muiden länsiyhtiöiden mielenkiinnon lisääntyminen Venäjän markkinoita kohtaan edellyttävät suomalaisilta rohkeita toimia kilpailuetumatkan säilyttämiseksi. Tutkimuksen mukaan on vaarana, että suomalaiset rakennusalan yritykset jäävät paikallisten ja ulkomaisten yritysten jalkoihin, jos niiltä ei löydy uskallusta kasvaa niin aggressiivisesti kuin Venäjän markkinat edellyttäisivät.
Suomalaisyritykset ovat lisäämässä venäläisten käyttöä, mutta eri työtehtäviin tarvitaan lähes poikkeuksetta täydennyskoulutusta. Eniten yritykset kaipaavat täydennyskoulutusta venäläisen henkilöstön kielitaitoon, työturvallisuuteen sekä laatuun liittyvissä asioissa.
Tutkimushavaintojen pohjalta työryhmä suosittelee, että kartoitetaan suomalais-venäläisen koulutuksen koordinointimahdollisuudet Pietarissa, käynnistetään rakennusalan vaihto-ohjelmia, parannetaan suomalaisten ja venäläisten ammattitutkintojen yhteensopivuutta sekä laaditaan kokonaistaloudellinen selvitys Pietariin tehtävien rakennusalan koulutusinvestointien taloudellisista vaikutuksista Suomeen.
Tutkimuksessa kartoitettiin 40 suomalaisen rakennusalan yritysten kokemuksia ja näkemyksiä venäläisen työvoiman osaamisesta ja koulutustarpeista. Tutkimuksen suoritti Turun kauppakorkeakoulun Pan-Eurooppa Instituutti.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “KTM:n raportti: Rakennusyritysten tulisi käyttää enemmän venäläistä työvoimaa”