Kokeile kuukausi maksutta

Veli-Matti Kullas SRV:n johtoryhmään

SRV:n Venäjän toiminnoista vastaava johtaja Veli-Matti Kullas on nimitetty yhtiön johtoryhmän jäseneksi. Hänen vastuualueenaan on SRV:n hankkeiden kehittäminen ja toteuttaminen Venäjällä. Kullas on ollut yhtiön palveluksessa kesäkuusta 2004 alkaen.

”SRV:n yhtenä strategisena tavoitteena on laajentaa ja tehostaa toimintaansa Venäjällä. Kullaksen nimitys johtoryhmän jäseneksi kuvastaa Venäjän toimintojen kasvavaa painoarvoa SRV:ssä. Johtoryhmätyöskentelyssä voidaan näin lisäksi entistä paremmin hyödyntää konsernin eri toimintojen vahvuuksia”, sanoo SRV:n toimitusjohtaja Eero Heliövaara.

SRV kertoi tämänpäiväisen tulosjulkistuksensa yhteydessä, että sen kansainvälisen liiketoiminnan liikevaihto kasvoi 19,4 prosenttia viime vuonna, mutta samalla liiketappio syveni. Suuri osa tappiosta selittyi kuitenkin hotellikiinteistöä koskevan kiistan aiheuttamalla kertaerällä. Yhtiöllä on liiketoimintaa ulkomailla Venäjällä ja Baltiassa, mutta yhtiö ei erittele niiden lukuja.                  

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Veli-Matti Kullas SRV:n johtoryhmään”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat