Kokeile kuukausi maksutta

Rakentamisen normitalkoiden loppuraportti julkistettiin

Ympäristöministeriön viime keväänä käynnistämän Rakentamisen normitalkoot -hankkeen loppuraportin tulokset on julkistettu perjantaina 3. huhtikuuta. Jo aiemmin julkistettujen tietojen mukaan normitalkoiden yhteydessä tehdyissä kyselyissä tärkeimmäksi tekijäksi nousivat väestönsuojien rakentamista koskevat määräykset. Pelastuslain kokonaisuudistus on vireillä ja sen yhteydessä keskustellaan myös väestönsuojamääräyksistä.

Raportin mukaan tärkeä oivallus on ollut kaavoituksen kustannusvaikutusten tiedostaminen. Kaavoittajien kustannustietoisuuden lisäämiseen tarvitaan alueellisten ympäristökeskusten koulutusta. Kaavoituksen kustannustietoisuuden lisääminen sekä normien erilaisten tulkintojen yhdenmukaistaminen nousevat myös kuntien haasteiksi.

”Normitalkoiden tulokset osoittavat, että paitsi ympäristöministeriön, myös kuntien toimivallassa olevissa määräyksissä ja tulkinnoissa on kehittämisen varaa. Normitalkoiden henki jääköön elämään siinä, että lainsäätäjät ja tulkitsijat huomioisivat entistä paremmin toimiensa kustannusvaikutuksia”, painotti raportin julkistamistilaisuudessa puhunut asuntoministeri Jan Vapaavuori.

Rakentamisen normitalkoot -hanke pohjautuu valtioneuvoston vuoden 2008 alussa hyväksymään asuntopoliittiseen toimenpideohjelmaan, jonka tavoitteena on edistää kohtuuhintaista asumista ja parantaa talouskasvun edellytyksiä lisäämällä kasvukeskuksien asuntotarjontaa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Rakentamisen normitalkoiden loppuraportti julkistettiin”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat