Kokeile kuukausi maksutta

Laaksovirta: Suhtaudun luottavaisesti lopputulokseen

Julkisuudessa esitetyt todisteet Destian sopimuksiin liittyvistä epäselvyyksistä eivät tunnu hätkäyttävän valtionyhtiön entistä toimitusjohtajaa Jukka Laaksovirtaa.

Julkisuudessa esitetyt todisteet Destian sopimuksiin liittyvistä epäselvyyksistä eivät tunnu hätkäyttävän valtionyhtiön entistä toimitusjohtajaa Jukka Laaksovirtaa.

image

Kohu Destian eli vanhan Tieliikelaitoksen ympärillä alkoi viime viikolla, kun A-Studio uutisoi sopimuksiin liittyvistä epäselvyyksistä. Laaksovirran epäillään solmineen useita sopimuksia liikemiesystävänsä kanssa. Hän erosi epäilyjen vuoksi tehtävästään.

Vyyhti sai jatkoa keskiviikkona, kun Ylen A-Studio-ohjelma kertoi kiviainesselvitykseen liittyvistä sotkuista.

-Suhtaudun edelleen luottavaisesti asian tutkintaan ja sen lopputulokseen, Laaksovirta kommentoi STT:lle.

Sopimuksen allekirjoittaja hukassa

A-Studion mukaan selvityksen palkkio päätyi yhtiölle, jonka hallituksessa on mukana Laaksovirran liikekumppani, eikä laskussa mainitulle taholle. Ohjelmassa kerrottiin, että Destia tilasi selvityksen Teknosijoitus-nimiseltä yhtiöltä.

Teknosijoituksen omistaja Ville Kaunola sanoo, että kyseessä on kavereiden yhteistyöyritys, jolla ei ole mitään tekemistä Destian kanssa.

-Mitään laskuja tai maksuja Destiaan liittyen ei ole, eikä mitään muutakaan Destiaan liittyvää toimintaa. En tunne henkilöä, joka on sopimuksen allekirjoittanut, Kaunola sanoo.

Laaksovirta pitää kiinni siitä, että hänen tietojensa mukaan selvityksestä on tehty sopimus Teknosijoituksen kanssa. Muuta tietoa hänellä ei omien sanojensa mukaan ole.

-Sopimus on tehty Teknosijoituksen ja Destian välillä ja se on se, mitä minä tiedän siitä asiasta. En tiedä mitä Teknosijoitus sanoo, mutta niin on minun eteeni tulleissa papereissa ollut. Mitään muuta tietoa minulla ei ole, Laaksovirta sanoo.

”Poliisitutkinta paikallaan”

Eduskunnan talousvaliokunnan varapuheenjohtaja Antti Rantakangas (kesk.) kiirehti torstaina vaatimaan poliisitutkintaa Destian epäselvyyksistä. Destian hallitus on nimittänyt asianajotoimiston selvittämään tapausta.

-On ollut esillä, että epäilyksiä olisi ollut jo viime vuonna ja mihinkään toimiin ei ole ryhdytty sen puoleen valtio-omistajan kuin hallituksenkaan osalta. Jotta luotettavuus pysyy, poliisin tulee selvittää tapaus, Rantakangas sanoi.

Destian hallituksen puheenjohtaja Eeva-Liisa Virkkunen vahvistaa, että epäilyjä on kuultu jo viime vuonna. Asiaa tutkittiin tuolloin, mutta Laaksovirta sai hallituksen luottamuksen.

-Meillä ei ole silloin ollut kaikkea sitä tietoa mitä nyt on. Siitä johtuu, että asiaa käydään nyt perin pohjin lävitse, Virkkunen sanoo.

Valtion omistajaohjauksesta vastaavaa ministeriä Jyri Häkämiestä (kok.) ei tavoitettu kommentoimaan asiaa. Aiemmin hän on sanonut julkisuudessa kuulleensa asiasta vasta viime viikon A-studiosta. Ministerin avustajan mukaan puolustusvoimain lippujuhlamenoissa kiireinen Häkämies avaa sanaisen arkkunsa aiheesta vasta selvityksen valmistuttua.

-Joka tapauksessa odotetaan ensin mikä on selvityksen lopputulema, ja sen perusteella päätetään tarvittavista jatkotoimenpiteistä, toteaa myös Virkkunen.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Laaksovirta: Suhtaudun luottavaisesti lopputulokseen”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat