Kokeile kuukausi maksutta

Vihreät haluavat lisätä budjetin ratarahoja ja nostaa kiinteistöveroa

Vihreät penäävät valtion ensi vuoden budjettiin lisää rahaa rautateiden rakentamiseen. Vihreiden puheenjohtaja, työministeri Anni Sinnemäki siirtäisi kotimaan lentomatkustajia juniin ilmastosyistä. Lisäksi vihreät haluaisivat nostaa kiinteistöveroa vielä hallituksen päätöstä enemmän.

Vihreät penäävät valtion ensi vuoden budjettiin lisää rahaa rautateiden rakentamiseen. Vihreiden puheenjohtaja, työministeri Anni Sinnemäki siirtäisi kotimaan lentomatkustajia juniin ilmastosyistä. Lisäksi vihreät haluaisivat nostaa kiinteistöveroa vielä hallituksen päätöstä enemmän.

Sinnemäki haluaa valtion ensi vuoden budjettiin riittävät määrärahat Pohjanmaan radan kaksoisraiteen toteuttamiseksi. Osan Oulun ja Helsingin välisestä lentoliikenteestä arvioidaan siirtyvän rautateille kaksoisraiteen valmistuttua.

Sinnemäki sanoi tiistaina Loviisassa vihreiden hallitusryhmän kokouksen jälkeen, että hallituksen on keskusteltava Pohjanmaan radasta budjettiriihessään. Hän huomautti, että hallitus on sitoutunut pistämään vähintään puolet liikenneinvestoinneistaan ratahankkeisiin.

-Tietenkin ilmastopolitiikan kannalta myös ehdotetut investoinnit korjausrakentamiseen ja sitä kautta energiatehokkuuteen ovat sellaisia, joita me pidämme tarpeellisina ja tärkeinä. Samoin kuin tietenkin energianeuvonnan ja uusiutuvan energian hankkeiden määrärahoja, Sinnemäki sanoi.

Vaalirahoituksesta vihreät eivät tiistaina enää juuri puhuneet. Sinnemäki kommentoi päivän tietoja muun muassa SDP:n saamasta tuesta sanomalla, että tärkeintä on nyt katsoa eteenpäin ja luoda rahoitukselle tiukat säännöt.

Kiinteistöveroa olisi nostettava

Toinen keskeinen toive elokuun lopun hallituksen budjettiriiheen vihreillä on kiinteistöveron korottaminen entisestään.

-Suomessa kiinteistöveron rooli veropohjassa on toistaiseksi aika pieni. Se on hyvä vero siinä mielessä, että se vahvistaa kuntien tulopohjaa, Sinnemäki sanoi.

Hallitus on jo päättänyt kiinteistöveron alarajojen nostamisesta 0,1 prosenttiyksiköllä. Sinnemäki pitää hyvänä toista samansuuruista korotusta.

Vihreät haluavat tehdä myös sosiaaliturvaan rakenteellisia uudistuksia, vaikka ne maksaisivatkin. Eduskuntaryhmän puheenjohtajan Ville Niinistön mielestä kannustavilla uudistuksilla saadaan vähennettyä taantuman aiheuttamaa työttömyyden nousua ja inhimillistä kärsimystä.

-Sen lisäksi perusturvan tason nostamisesta pitää edelleen voida keskustella. Sitä voidaan nostaa vain, jos vastaavaa nousua ei tapahdu ansioturvan puolella.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Vihreät haluavat lisätä budjetin ratarahoja ja nostaa kiinteistöveroa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat